Voitte lopettaa sivun päivittämisen, finaaliennakko on nyt luettavissa!

Split45 Season Openin karsinta pelattu, ja 10 parasta selviytyi sunnuntain 10.10. finaaliin.

Olosuhde oli alkukauteen sopivasti helppo, ja tulostaso korkea. Korjattakoon sen verran, että olosuhde oli alussa liiankin helppo, ja lopussa sellainen millaiseksi se oli sotkettu. Toisinsanoen, moni elätteli alkuun toiveita hirmutuloksesta, mutta aika usein toiveet hyytyivät kulkeumaan.

Tällä kertaa minulla ei aivan oikeasti ole mitään käsitystä kuka finaalissa pärjää, saatikka voittaa sen. Sen verran sekalainen ja mielenkiintoinen sakki on kasassa. Tehdäänkin tällä kertaa niin, että kerron muutaman sanan siitä, miten kenenkin tie vei finaaliin.

Joni Autio jaksovoitto 2710: Löysi pikkupallon jälkeen yllättävänkin nopeasti tatsin myös isompaan palloon. Kaksi kovaa tulosta karsintaan. Keli sopii, ja tässä olisi loistava iskun paikka lyödä kunnari heti kauden avauksessa.

Tero Koivisto 1455: Vielä Joniakin pienemmän pallon perässä kesän käveleskeltyään saapui keilahallille, keilasi ensin hyvän, ja heti seuraavaksi loistavan tuloksen. Viimeistelytreenit nähtyäni, en keksi mitään syytä, miksei Tero olisi yksi voittajasuosikeista.

Jukka-Pekka Koivisto 1407: Sai velipojaltaan hyvät askelmerkit, ja toteutti ne paremmin kuin hyvin. Vakuuttava esiintyminen karsinnassa, vaikka Juisenkin kesä on mennyt koloa etsiessä. Paikkoheittojen varmuus lämmittää mieltä.

Jani Soukka 1366: Kävi nappaamassa pari nuorten Euroopan Mestaruusmitalia, ja ihan tällaisia meriittejä ei muilta löydy. Vaikka karsintalappuun mahtui myös yksi ohisarja, tuntui siltä, että homma oli hallussa. Todella mielenkiintoista nähdä finaalisuoritus, sillä Splitin parketilla pitää olla hereillä.

Teemu Isomaa 1365: Hieno tulos heti toisella yrityksellä. Pystyy pelaamaan vähän ylempää suorempaa kuin moni muu. Karsinnassa todella tasaisen varmaa tekemistä, ja sitä suorittaessaan on vahvoilla.

Ville Kaikkonen 1362: Ottanut tuntumaa olosuhteeseen useamman kerran, ja parhaimmillaan tekeminen on ollut vakuuttavampaa kuin kenelläkään muulla. Ainoa jolle olen sanonut, että ihme jos et keilaa 300-sarjaa tähän kisaan. Tulostaso on hieman heitellyt, mutta jokainen viime Champin nähnyt tietää, minkälaiseen hurjasteluun Milli-Ville parhaimmillaan pystyy.

Valtter Verronen 1357: Karsintalappuja edeltävänä päivänä itse Osku Palermaa oli päässyt sekoittamaan heittoa sen verran, että heti ekalla lapulla ei irronnut. Toinen oli jo sitten Valttermaisen vakuuttavaa tekemistä.

Asko Heikkinen 1345: Ei ole hirveästi keilannut viime aikoina, mutta etenkin ensimmäisissä sarjoissa tekeminen oli todella yksinkertaisen vakuuttavaa. Muut kiroilivat, Asko nauroi. Kulkeuman myötä tuli hieman vaikeuksia, ja ne on nyt selätettävä pudotuspeleihin päästäkseen. Keli sopii.

Tomi Nikula turbo 502: Molempiin lappuihin lipsahti yksi liian heikko sarja, muuten keilaamisessa ei ollut mitään vikaa. Keli sopii, kunhan ei kompastu kulkeumaan.

Antti Isomaa turbo 502: Karsintaan osui vähän monenlaisia lappuja, mutta parhaalla 1324, joka on varteenotettavaa kamaa finaalissa.

Finaali alkaa klo 13.00, tervetuloa seuraamaan paikanpäälle, tai nettisivuiltamme.