Oudot ihmiset, olette vihdoinkin palanneet. Olen kaivannut teitä.
Nyt on eletty reilu 1,5 vuotta poikkeusaikaa. Kun kyseinen poikkeusaika tarkoittaa sitä, että ihmisten välisiä kontakteja tulee välttää, on sanomattakin selvää, ettei se ole hyvää aikaa yritykselle, joka voi pysyä elossa vain jos pystyy saamaan paljon ihmisiä tiloihinsa. Yritykselle, jonka liiketoiminta perustuu ihmisten vapaaehtoiseen haluun harrastaa, tai kokea jotain, jota eivät voi kotona tehdä. Mutta kotoa ei ole saanut poistua kuin pakon edessä.
Vakioasiakkaat, en voi kiittää teitä kylliksi.
Näiden pitkien kuukausien aikana, kun kaikki ylimääräiset kontaktit ovat olleet oikein hallituksen määräämänä kiellettyjä, asiakkaitani ovat pääsääntöisesti olleet kilpakeilaajat ilahduttavan isolta alueelta, sekä sellaiset vakioasiakkaat, jotka tykkäävät lajista tai paikasta sen verran keskivertoa enemmän, että ovat riskeistä huolimatta tulleet keilaamaan. Turvallisesti, ja poikkeusohjeistusta noudattaen.
En kadehdi niitä, jotka poikkeusajan rajoituksista ovat joutuneet päättämään. Silti tuntuu hieman katkeralta, että jouduin pitämään noin 1,5 kuukautta keilahallia suljettuna lähes vuotta aiemmin ennenkuin paikkakunnalla todettiin ensimmäinen tautitapaus. Välillä ohjeistukset olivat niin absurdeja, että oli aivan pakko tehdä niistä oma vastalause, kuten esimerkiksi tämä: https://split45.fi/wp-admin/post.php?post=2903&action=edit
Mutta se outojen ihmisten paluu. Se on parasta mitä minulle ja yritykselleni on tapahtunut pitkään aikaan. Kuinka onnellinen voi ihminen olla, kun varauskalenterissa lukee nimi, jota et ole koskaan kuullutkaan. Kaiken lisäksi niitä alkoi lokakuun alusta lähtien olla aivan ihmeelliseen aikaan. Arkipäivänä ja arki-iltana. Viikonloppuna oikein isompia ryppäitä. Ja kaikki tulivat selvästikin ohjeistuksen lukeneena, mutta kuitenkin kuin ennenvanhaan: rennolla mielellä pitämään hauskaa.
Kiitos vakioasiakkaat, olette kivijalkani. Kiitos oudot ihmiset, rakennatte kivijalan päälle mahdollisuuden pitää yritys toiminnassa.
Timo