Split45 Champin 1.jakso sai päätöksensä sunnuntaina 1.12. Jakso eteni pitkään erittäin tasaisissa merkeissä, ja viimeisellä viikolla jaksovoitto oli usealle keilaajalle täysin mahdollinen. Maamme huippukeilaajiin kuuluva Teemu Putkistokin sai ”vain” 1301 (keskiarvo 216,83) ensimmäisellä lapulla, ollen vain kärjen tuntumassa eikä reilusti muita edellä, kuten moni ennakkoon odotti. Tämä oli muuten Teemun ensimmäinen kilpailu Haapajärven hallissa, ja laminaatin tiukkuus pääsi hieman yllättämään, aiheuttaen lukuisia pelilinjan ja pallon vaihtoja kuuden sarjan aikana. 

Jakson viimeistä edeltävänä päivänä tahti olikin sitten jo toinenTeemu Putkisto oli tehnyt kotiläksynsä, ja keiloja ei juurikaan jäänyt avausheitolla pystyyn. Täydellistä 300-sarjaa ei nähty, mutta kaksi kertaa 279 ja kuuden sarjan halliennätys 1480. Teemu kommentoi välittömästi viimeisen heiton jälkeen: ”halliennätys ei todellakaan jää tähän. Entinen kuuden sarjan halliennätys 1462 oli Juha Määttäsen nimissä. Tästä merkkipaalusta on jo sen verran aikaa, että ainakin toistaiseksi tekopäivämäärä on hämärän peitossa. 

Näillä tuloksilla Putkisto vei luonnollisesti ensimmäisen jakson voiton, ja nappasi varman paikan finaalin toiseen vaiheeseen. Ensimmäisen Super Sunnuntain parhaaksi osoittautui Joni Autio keilaten hienosti tasoituksilla 1329. Mikko Ahola oli päivän kakkonen tuloksella 1309, tämä tuskin kuitenkaan riittää finaalipaikkaan. Jonilla oli tähän jaksoon alla jo 1338, ja yleensä tällaisilla tuloksilla ollaan lähellä jaksovoittoa, mutta ei tällä kertaa. Lohdutuspalkintona kuitenkin K-Supermarket Haapajärven 45€:n lahjakortti ja eiköhän tuolla tuloksella saa jännittää myös finaalipaikkaa melko pitkään. Reikäpaikkojen käkipaikkaa pitää Jarmo Ukkonen kolmella paikolla. 

Olosuhde on osoittautunut ainakin hallinhoitajan näkökulmasta juuri sellaiseksi mitä oli tilauksessakin. Laminaatin ja pesun tiukkuus saa pallon kääntymään myös vähäisillä kierroksilla. Näin jokainen saa pallonsa rataan kiinni ja löytää järkevän pelilinjan. Enemmän poikittain pelaaville kulkeuma ja tiukkuus aiheuttavat harmaita hiuksia. Vähemmän pyörittävät taas tuskailevat ”kuolleen” pallon jättämien keilojen kanssa. Tulostaso on ainakin vielä hyvin maltillinen ja kaikilla näyttää olevan mahdollisuus finaalitulokseen hyvän päivän sattuessa kohdalle. Välillä keilat tuntuvat lähtevän mistä vain, mutta osumavaatimusta kuitenkin on, ja hereillä täytyy olla. Jos etsit paikkaa, josta voit heittää silmät kiinni sinnepäin, saat luultavasti etsiä sitä viimeiseen ruutuun saakka.  

Kolme viikkoa viisaampana nostetaan kuuden sarjan finaaliraja-arviota alkuperäisestä 1300-1320 lukemiin 1320-1340. Tässä vaiheessa ei siis lupailla finaalipaikkoja kuin jaksovoittajalle. Seuraava Super Sunnuntai 45€:n lahjakortteineen keilataan 22.12. Kilpailu huipentuu 29.12. keilattavaan finaaliin.