Iltapäivälehtien saamien tietojen mukaan viranomaiset ovat linjaamassa uudelleen kiisteltyä keilahallien ja alkoholin anniskelun yhteyttä. Aiemminhan käytiin kovaa debattia siitä, saavatko anniskeluoikeuksin varustetut keilahallit olla auki ravintolasulun aikana.

Viranomaisten uusin linjaus kääntääkin tilanteen yllättäen täysin päälaelleen. Uuden linjausesityksen mukaan, ravintolasulun päätyttyä keilaaminen ilman alkoholin nauttimista olisi kiellettyä. Keilaavien lasten vanhemmat voivat huokaista helpotuksesta, sillä uusi linjaus ei koskisi alaikäisiä. Pillillä varustettu limppari tai pillimehu pitäisi kuitenkin löytyä jokaisen keilaavan lapsen kädestä.

Suomen Keilailuliitto on pyytänyt tekemään esitykseen muutoksen kilpakeilailun osalta, sillä sääntöjen mukaan alkoholin nauttiminen on kielletty virallisen keilakilpailun aikana. Skl:n oikaisuehdotus ei ole toistaiseksi saanut viranomaisilta minkäänlaista vastakaikua, sillä kukaan ei muista keilanneensa ilman alkoholijuomaa, ja moni epäilee onko tämä edes mahdollista.

Mutta miten tämä uusi linjaus sitten vähentää koronaviruksen leviämistä? No ainakin paremmin kuin Pohjois-Suomen hiihtolomaviikolla avi:n tekemä linjaus, jossa keilahallien piti tehdä anniskelualueeseen muutos, että keilaaminen voisi jatkua. Sinänsä tässä linjauksessa olisi voinut olla jokin järki, mutta kun anniskelu oli joka tapauksessa kielletty kolmen viikon ajaksi. Ja nyt siis kuuden. Hintalappu anniskelualueen muuttamiseksi oli sentään halpa 95€ / muutos.

Mutta annetaanpa nimettömänä pysyttelevän virkamiehen selittää. ”Katsokaapas kun keilaajalla on toisessa kädessään keilapallo, ja toisessa alkoholijuoma, niin hän ei pysty millään kaivamaan nenää, ja levittämään sillä tavalla koronavirusta. Juomiseen olisi tietysti käytettävä pilliä, joka sujautetaan maskin raosta suuhun. Kiinasta on jo tilattu erikoislyhyitä pillejä shottilaseja varten, ollaan katsokaas mietitty tämä loppuun saakka.”

Viimeistään tässä vaiheessa varmasti huomasit, että juttu on aprillipila ja täyttä potaskaa. Omasta mielestäni juttu voisi ihan hyvin olla ainakin osittain tottakin, sen verran ihmeellisten linjausten kanssa tässä on jouduttu elämään.

Otsikossa lienee myös jotakuinkin saman verran totta, kuin Iltalehden 28.3. julkaistussa otsikossa: ”Lakia muutetaan, loputkin kuntosalit kiinni”. Kysymys oli lakiesityksen läpimenosta, jonka mukaan avi:lla tai kunnalla on mahdollisuus sulkea kuntosalit, jos alueen tautitilanne sitä vaatii. Koskee siis käytännössä eteläisintä Suomea. Otsikko oli korjattu myöhemmin, mutta voi vain arvailla, monelleko kuntosalille, ja kuinka paljon se ehti aiheuttaa rahallista tappiota.

Ilmeisesti iltapäivälehdillä ei ole mitään vastuuta otsikoista, ja siitä mitä ne aiheuttavat. Mainittu otsikko on vain yksi lukuisista, jotka ovat haitanneet lukemattomien pienyrittäjien toimintaa kuluneen vuoden aikana. Jos minä julkaisisin valtamediassa otsikon: ”Iltapäivälehtien lukeminen aiheuttaa syöpää”, sitä tuskin katsottaisiin hyvällä. Tuossa otsikossa on sentään jotain perää. Voimakas stressi, jota otsikot yrittäjille aiheuttavat, edesauttaa elimistön ylikuormittumista ja aiheuttaa pahimmillaan loppuunpalamisen. Sen seurauksena mm. vastustuskyky laskee, ja terveys kärsii.

Kaikesta huolimatta Hyvää Pääsiäistä.