Kevään KOMEetan karsinta on saatu päätökseen. Suuri kiitos täytyy lähettää osoitteeseen Haapajärven Kome, joka sponsoroinnillaan mahdollisti hyvän kisan järjestämisen vielä keväällä, vaikka kausi on suoritusmääriltään ollut pahasti alavireinen.

En osaisi valita sopivampaa olosuhdetta 4+4 sarjan kisaan, jossa on isompi tasoitustaulukko, vaikka saisin yrittää kymmenen kertaa uudestaan. Piti osata, mutta ei niin paljon, että olisin nähnyt kovinkaan montaa täydellistä hermojen menetystä. Pienempi ratio mahdollisti järkevän pelaamisen kaikilla pelityyleillä, eikä kulkeuma muodostunut pahaksi missään vaiheessa, vaikka samaan hoitoon pelattiin kahdeksan sarjaa.

Mutta jos vedit vihkoon, niin et saanut palkintoa. Toisaalta, hieman poikkeuksellisesti tällä kertaa olosuhde salli myös pienen virheen sisäänpäin, jos töppönen oli oikealla rimalla pallon irrotessa. Myös finaalin ulkopuolelle jääneistä lähes kaikki olivat sitä mieltä, että finaaliraja oli jopa melko vaatimaton olosuhteeseen nähden. Kymppikeila oli kuitenkin tälläkin kertaa monelle liian suuri haaste pudotettavaksi näennäisesti hyvälläkin heitolla.

Kisaformaatti oli tällä kertaa hieman erilainen, ja kisakutsun tarkasti lukeneet osasivat käyttää kaikki mahdollisuudet hyödyksi. Karsintatulos painottui tällä kertaa enemmän kuin normaalisti, ja jos pelasit korttisi oikein, saatat finaalipäivänä kuitata 400€ tilin pelaamalla vain neljä sarjaa. Tilastollisesti se on huomattavasti helpompaa, kuin pelata hyvin 12 sarjaa.

Tässä muutama nosto karsinnasta:

  1. Antti Isomaa keilasi hienosti 1.jakson voitolla itsensä suoraan finaaliin viimeiseen vaiheeseen, vaikka 4+4 sarjan tulos oli vasta kuudenneksi paras. Hieno onnistuminen oikeaan paikkaan 1.SuperSunnuntaina!
  2. Arvoitus (nimet muutettu): Olipa kerran kolme keilaajaa, jotka osallistuivat Kevään KOMEetan viimeiseen karsintaerään. Aiemmista eristä Teuvon paras neljän sarjan tasoituksellinen tulos oli 886, Tommylla 890 ja Paspartuulla 901. Kenelle heistä riitti finaalipaikkaan pienin tasoituksellinen neljän sarjan tulos? Oikeat vastaukset voi lähettää finaaliaamupäivän facebook- ja Instagram -julkaisuihimme. Oikein vastanneiden kesken arvotaan jotain.
  3. Ville Kaikkonen heitti ohi vitoskeilasta, eikä yhtään kättä ollut pystyssä. (Lajiin vihkiytymättömän ei kannata edes yrittää ymmärtää).

Sitten muutama sana finaalin pääosan esittäjistä.

Antti Isomaa 1.jakson voitto 2620: Kaksi loistavaa ja yksi ok lappu 1.SuperSunnuntaihin, ja nämä riittivät jaksovoittoon. Tuosta on nyt neljä viikkoa, eikä ole sen jälkeen keilannut tähän olosuhteeseen. Tuntuma siis vähän mietityttää, mutta toisaalta itselleni jäi tunne, että kaiken osuessa kohdalle olisi voinut tehdä vieläkin paremmat tulokset SuperSunnuntaina, ja sellaiset riittäisivät jo mihin vain. Yllätysvalmis.

Ville Kaikkonen 2.jakson voitto 2646: Ailahtelevia lappuja karsinnassa. En kuitenkaan oikein keksi, miksi ei pärjäisi finaalissa. Tällä porukalla olisi luultavasti parhaimmillaan II-vaiheessa, mutta toisaalta ei tarvitse niin kipeästi reunan aukaisijaa, kuin moni muu.

Sami Hietala 1834: Estynyt finaalista.

Teemu Isomaa 1828: Poikkeuksellisesti Teemun karsinta on ollut aikamoista vuoristorataa. Sanoi itsekin, että tiesi viimeiseen karsintapäivään lähtiessä pystyvänsä hyvään tulokseen. Ilmaiseksi se ei kuitenkaan tullut, sillä ensimmäinen lappu oli vaikea. III-vaiheeseen selvitessään ”joutuu” pelaamaan fressille, jossa ei ole toistaiseksi saanut tasapainoista lappua. Mahdollista se tietenkin on. Olosuhde mahdollistaa pelaamisen monilta eri rimoilta suht suoraan, ja tämä on Teemun vahvuus.

Antero Erkkilä 1819: Vähän ailahtelevaa on ollut myös Anteron tekeminen, mutta parhaimmillaan murhaavan tehokasta. Nyt on liikkeellä poikkeuksellisen paljon samoilta hoodeilta pelaavaa porukkaa, joten pitää olla valmis pieniin muutoksiin ajoissa.

Tero Koivisto 1804: Tällä kertaa vasurista ei ole juuri etua, kun sarjoja ja porukkaa on vähän. Ei kyllä tarvitsekaan ylimääräistä etua, sillä pystyy suorittamaan kovalla tasolla, vaikka olisi pyörittänyt juustoa läpi yön. Hieman ailahtelevaa ollut Terollakin kevätpuoli, mutta flown löytäessään on lähes pitelemätön. Sopivan rento meiniki ja perusasiat voisivat olla nyt The juttu.

Mauri Isoherranen 1768: Olosuhde sopii hyvin, ja pelipaikatkin on löytyneet. Tässähän voisi olla paikka kauden yllätykseen. Useampi porras täytyy tosin selvittää huippumenestykseen, ja se ei ole kenellekään helppo homma.

Eino Raudaskoski 1764: Kova määrä kaatoja lähes lapusta toiseen. Nyt kun löytyisi se viime kisan neljän sarjan puhdas peli, niin tulos voi olla mitä vain.

Ari Isomaa 1762: Löytänyt oikein hyvän kevätvireen. Sain oikealta asiantuntijalta vinkin, että Ari on ennakkosuosikki. Siis ennakkosuosikki.

Niina Koutonen turbo 521: Viimeistely ei mennyt kovin häävisti, eli sehän tietää loistavaa ensi-iltaa! Kaikki eväät menestykseen, tarvitsee vain pienen itseluottamusbuustin.

Kyösti Hakala turbo 520: Iski kuin salama kirkkaalta taivaalta hirmuisen turbotuloksen. Iso menestys vaatii tietysti 12 hyvää sarjaa, mutta simppeli laitapeli mahdollistaa sen, jos paikotkin ovat kohdillaan.

Heikki Pietikäinen eniten pisteitä 7380: Lähellä finaalipaikkaa myös 4+4 sarjan tuloksella, joten ei missään tapauksessa pelkkä statisti.

Tällä kertaa voin laittaa pääni pantiksi, että tiedän ainakin kaksi viiden sakkiin sijoittuvaa!

  1. Ari Isomaa
  2. Tero Koivisto
  3. Teemu Isomaa
  4. Ville Kaikkonen
  5. Antti Isomaa

Onnea ja menestystä kaikille tasapuolisesti! Neljän eri olosuhteen kesäkisa alkaa ensi viikolla!

Karsinnan tulokset.