Kauden viimeisen virallisen kilpailun Kevään KOMEetan finaali keilattiin lauantaina 13.5. Komen sponsorointi mahdollisti hyvän kisan vielä kauden loppuun, jolloin monen keilainnostus on jo hiipunut. Kausi jatkuu vielä perinteisellä epävirallisella neljän eri olosuhteen kisalla, jossa kilvoitellaan rahapalkinnoista, sekä hallimestarin tittelistä ja paidasta. Kisassa ei ole finaalia, joten tähän uskaltaa osallistua, vaikka kesäkalenteri näyttäisikin täydeltä.
Olipahan jälleen hieno ja jännittävä finaalipäivä! Ja lopussa tuli vielä tippa linssiin keilaajien kollektiivisen eleen vuoksi. Nämä ovat niitä hetkiä ja päiviä, jonka vuoksi on hienoa olla herra keilahallinhoitaja, vaikka se ei välttämättä maailman tavoitelluin ja seksikkäin ammatti olekaan.
Jokainen sai tälläkin kertaa ansionsa mukaan, ja jollekin jäi varmasti myös hampaankoloon. Henkiset hampaankolot sen sijaan puhdistuivat Valtter Verroselta, joka sai viimein kaipaamansa ja unelmoimansa voiton Split45:ssä. Tämä kuulostaa tietysti vähän hassulta, koska onhan n.220 keskiarvolla keilaava kaveri voittanut tietysti paljon isommissakin ympyröissä. Tuuletukset voiton ratkettua tulivat kuitenkin aidosti, ja suoraan sydämestä. Kommenttiin ”tämä oli tärkein voitto” en kuitenkaan ihan usko, vaikka se vilpittömän kuuloisesti ilmoille pääsikin. Tuntui se kieltämättä kisan järjestäjänä silti hyvältä, etenkin kun Valtter jätti kotipaikkakunnallaan Oulussa samaan aikaan olleen finaalin väliin, ja ajoi sen sijaan 320 kilometriä jahdatakseen finaalivoittoa Kevään Komeetassa.
Miksi täällä voittaminen sitten oli niin tärkeää Valtterille? No se johtuu siitä, että kukaan ei halua kantaa apinaa selässään. Viisi finaalia Splitissä, ja niistä sijoitukset 3, 2, 2, 2, 2… ja nyt 1! Valtter kertoikin kisan jälkeen keskityyneensä tähän finaaliin normaaliakin huolellisemmin. Vilpittömistä muiden finalistien onnitteluista päätellen kaikkien papereissa oli toivevoittajana ensin tietysti oma nimi, ja toisena Valtterin. Nyt minäkin voin lopettaa finaaliennakoissa ”joko nyt” -jauhamisen!
Mutta hypätäänpä takaisin finaalin alkuun. Päivän teemana oli: ”Kuusi kaverusta lähtee keilaamaan, mutta kolme joutuu poistumaan kesken kaiken. Tilalle saadaan onneksi kolme uutta kaverusta, mutta pahaksi onneksi jälleen kolme joutuu poistumaan kesken kaiken. Kaveripiiri on onneksi laaja, ja mukaan hyppää vielä kolme kaverusta. Parhaiten keilannut poistuu mestarina paikalta.” Eli pelattiin kolmessa eri vaiheessa neljä sarjaa amerikkalaisittain, ja kolme parasta jatkoi alkukilpailussa paremmin menestyneiden kanssa. Viimeisessä vaiheessa eniten pisteitä kerännyt kruunattiin päivän voittajaksi.
I-vaihe: Ensimmäinen vaihe oli hermojaraastavan tasainen. Joka toisen sarjan hyvin keilannut Mauri Isoherranen oli lopulta paras pistein 849. Niina Koutonen oli jo luopua toivostaan kolmannen sarjan mentyä penkin alle. Viimeisen sarjan kuuden jono muutti kummasti tilannetta, ja Niina toisena jatkoon tuloksella 827. Koko ajan vahvasti finaalipaikassa kiinni olleelle Risto Hautakankaalle meinasi käydä viimeisessä sarjassa kylmät, kun kasi- ja ysiruutuun lipsahti tyhjä. Liekö ajatus jo hieman karannut seuraavaan vaiheeseen? Kymppiruudun kaato kuitenkin riitti viemään Riston jatkoon. Eino Raudaskoskella ja Antero Erkkilällä oli vielä kymppiruutuun lähtiessä mahdollisuudet jatkopaikkaan, mutta Antero jäi paikasta seitsemän, ja Eino kahdeksan pisteen päähän. Einon kanssa tasapisteisiin 812 päätyi myös Tarmo Liimatainen, jonka jatkomahdollisuudet olivat kuitenkin jo kaatuneet kasiruudun pahamaineiseen 45 splittiin.
II-vaihe: Heti toisen vaiheen alussa Ville Kaikkonen näytti, että hän on tullut pellaamaan eikä pelleilemään. Ensimmäiseen sarjaan 245, ja muut yskivät jauhoja suustaan. Toisessa ja kolmannessa sarjassa olosuhteen muutos alkoi tuottamaan vaikeuksia kaikille, eikä isoja sarjoja nähty. Kolmannessa Kaikkonen oli jo suurissa vaikeuksissa, ja jos en elekieltä nyt aivan väärin tulkinnut, niin hän saattoi olla hieman turhautunut tekemiseensä. Neljännessä idea kuitenkin jälleen löytyi, ja 237 varmisti tämän vaiheen ylivoimaisen ykkössijan tuloksella 859.
Toisen vaiheen muista jatkopaikoista käytiin jälleen tasainen taistelu. Niina Koutonen, Mauri Isoherranen, Risto Hautakangas ja Tero Koivisto kulkivat koko neljän sarjan matkan lähes käsi kädessä tilanteeseen, jossa kymppiruutu ratkaisi jatkoon menijät. Koutonen selvitti tilanteen kaadolla, ja meni jatkoon tasarahalla 800. Isoherrasen peli yskähteli pahassa paikassa, kun ysi- ja kymppiruutuihin tuli tyhjät. Tulos 782 riitti kuin riittikin Maurille jatkoon Koiviston jäätyä ilman tuplaa, ja Hautakankaan käteen jäädessä 7-10 reikä kymppiruudun toisella heitolla.
III-vaihe: Ratkaisevassa kolmannessa vaiheessa Ville Kaikkonen pelasi kolme sarjaa hyvin, mutta kaatojonot katkesivat liian aikaisin tuottaen vain pikkupareja. Tämän päivän suoritus riitti kuudenteen sijaan. Mauri Isoherranen urakoi täydet 12 sarjaa, ja takki alkoi ehkä olemaan sen verran tyhjä, että viimeiseen blokkiin tuli vain yksi hyvä sarja. Tuloksena kuitenkin hienon viidennen sijan tuonut urakka, ja kauden paras finaali kotihallissa. Joni Autio aloitti lupaavasti, ja toisen sarjan 247 alkoi virittelemään jo mieluista kotiyllätystä. Lyöjäjokerin bensa loppui kuitenkin ymmärrettävästi kahdelle ensimmäiselle pesänvälille, mutta tuloksena silti hieno neljäs sija.
Niina Koutonen oli kahdeksan sarjan kevyen lämmittelyn jälkeen parhaimmillaan kolmosvaiheen alussa johtaen koko kisaa kahden sarjan jälkeen. Kahdessa viimeisessä energiat saattoivat hieman hiipua aiheuttaen reikiä, sekä Niinalle harvinaisia missejä. Viimeinen blokki oli kuitenkin Niinan paras 863 tuoden karsintaan peilaten vahvasti plusmerkkisen kolmannen sijan. Teemu Isomaa keilasi karsinnan viimeisenä päivänä huippublokin 977, ja odotusarvo oli, että hän jatkaa siitä mihin edellisenä päivänä jäi. Alku oli tahmea, ja ensimmäisen sarjan jälkeen jäi rutkasti petrattavaa. Tämän jälkeen huonoja hetkiä ei nähty, ja ainoastaan muutama reikä, ja yhden keilan pystyyn jäämiset estivät sen, ettei Teemu pysynyt tällä kertaa voittajan kyydissä. Päivän tuloksena kevätpuolella vähän alakanttiin täällä onnistuneelle Teemulle upea toinen sija hienolla 887:n pelillä.
Valtter Verronen oli tänään yhdellä sanalla kuvaillen vakuuttava. 237 keskiarvolla keilaamalla jää harvoin jumbosijoille missään. Karsinnassa oli välillä vaikeuksia, mutta kotiläksyt oli nyt omien sanojensakin mukaan tehty erityisen huolellisesti. Valtter HALUSI voittaa täällä, ja urheilussa sillä, tullaanko kokeilemaan voittaisinko tänään, vai tullaanko voittamaan, on suuri ero. Voitto ei tietysti pelkästään itseä psyykkaamalla tule, vaan siinä tarvitaan tässä lajissa paljon taitoa ja oikeita päätöksiä. Eiliseen finaaliennakkoon viitaten, myös henkisellä puolella kilpailuun voi valmistautua hyvin, huonosti tai jotain siltä väliltä. Jos haluat pärjätä, kannattaa valita se hyvin valmistautuminen. Tänään hyvin valmistautuminen tuotti tuloksen 946, ja lopulta ylivoimaisen voiton. Olen vähän pettynyt ettei tullut halliennätystä, se suli muutamaan reikään. Yhtään missiä ei tullut.
Vastaus otsikon kysymykseen on muuten: ”ei kukaan”. ”Se” ei kaada viimeistä keilaa, ”se” ei valitse oikeita pelilinjoja tai palloja puolestasi, eikä karista apinaa selästäsi. Sinä teet sen itse, tai olet tekemättä.