Järjestyksessään neljännen Split45 Champin mestaruudesta taistellaan loppiaisena 6.1. Tässä pientä esimakua finaaliin.
Olosuhteena 44 jalan Titanium on tarjonnut karsinnassa sitä mitä siltä odotettiin: kovia tuloksia, harmittavan lähelle jääneitä tuloksia sekä vaatimattomampia tuloksia. Eli kuten kaikki olosuhteet tarjoavat. Tämä voi olla monelle shokeeraava uutinen, mutta vaikka kaikki 61 karsintaan osallistunutta olisivat keilanneet henkilökohtaisen kuuden sarjan ennätyksensä, finaaliin olisi silti päässyt vain 14 keilaajaa. Vähänkin kovatasoisemmassa keilakilpailussa on kyse siitä, kuka onnistuu ylittämään perustasonsa riittävän paljon selvitäkseen finaaliin. Kuka osaa käyttää hyvän hetken hyväkseen, ja selviytyy nopeasti huonosta, sillä molempia tulee kaikille. Kuka ei hakkaa päätään seinään, vaan uskaltaa tehdä muutoksen. Kenellä on vaihtoehtoja silloin kun niitä on pakko olla.
Pohdin jälleen yli kuukauden, minkä olosuhteen valitsen lempilapseeni Champiin. Viimeisinä päivinä se aukesi minulle: Titanium, ja se onkin tarjonnut juuri sitä mitä halusin. Semihaastavan olosuhteen, jota voi pelata usealla eri tavalla, ja mahdollistaa myös huipputulokset. Tällä kertaa lähes kaikkia finaalituloksen tehneitä yhdistää hieman suorempaa pelaaminen kuin täällä yleensä. Toinen shokkiuutinen: melko suoraan voi pelata myös keskempää rataa, eikä aina kannata virpoa silmät kiinni ristiin. Titaani merkitsee itselleni kärsivällisyyttä sen kovuuden vuoksi. Sen takia halusin sitä myös kihlasormukseeni. Samaa ominaisuutta ollaan tarvittu myös tässä kilpailussa. Moni on tullut kovan tulostason nähtyään tekemään isoa tulosta. Keilannut ehkä pari ensimmäistä sarjaa hyvin, ajatellut että tämähän on helppoa, ja pettynyt lopputulokseen. Vaikka titaani on kovaa, on se helposti muokattavaa, ja suuria eroja on tullut siinä, onko kohdalle osunut mieluisa vai epämiellyttävä muutos.
Sitten perinteiseen tapaan muutama sana finalisteista. Suluissa karsinnan parhaan kuuden sarjan puhdas keskiarvo, ja keilaajan valtakunnallinen keskiarvo samana päivänä.
Ville Kaikkonen (234/204): Täytyy alkuun kehua puolustavan Champin mestarin taktisia ominaisuuksia. Iski välittömästi kilpailun alkuun, ja saavutti varman II-vaiheen paikan ”halvalla” tuloksella. Kisalappua ei ole hetkeen pelannut, mutta Nivalan parhaana OPS:n keilaajana on pystynyt pitämään tuntumaa yllä treenamalla kisaolosuhteeseen. On tämän myötä testannut laskujeni mukaan n. 45 eri palloa ja 164 eri linjaa. Eli vaihtoehtoja pitäisi löytyä. Ainoa huolenaihe on vasta alkanut voimakuuri, jonka myötä ei välttämättä mahdu ovista sisään. Yksi suosikeista, mutta useista hyvistä pallo-/linjavaihtoehdoista täytyy löytää ajoissa se oikea.
Simon Tissarinen (253/221): Upea halliennätys 1518 karsinnassa. Lämmittelylappukin tuotti ihan kivasti 1412. Tuossa vaiheessa olin Simonin puolesta huolissani vain siitä, että pystyi pelaamaan niin yksinkertaisesti, eikä muiden pelaaminen paljon häirinnyt. Rullapelaajia tuli kuitenkin finaaliin oletettua vähemmän, joten ainakin puolet tuosta huolesta poistui. Pystyy pelaamaan tarkemmin (osuma ja pyörintä) kuin muut ja tästä on apua linjojen mennessä tiukiksi. Kahdeksan sarjaa vaatii jossain vaiheessa myös kärsivällisyyttä. Tavallisesta hieman poiketen nostan tällä kertaa karsinnan ylivoimaisen voittajan myös ennakkosuosikiksi.
Veli-Matti Tissarinen (239/217): Simppeliä ja tehokasta pelaamista. Ei tarvinnut karsinnassa suuria muutoksia, mutta pitkässä finaalissa niitä on väistämättä tiedossa. Kärkikastia, mutta ei ole vielä täällä finaaleissa onnistunut. Kokemusta ja tietoa löytyy, toteutus ratkaisee. Ei täällä hirveästi pyöri Ballmaster finalisteja, mutta silti vain kova haastaja.
Joni Autio (233/197): Karsinnan 1431 toi samalla myös legendaarisen Heitä Sikaa! -keilakilpailun voiton. Paras lappu oli väkevä, mutta muut vain vähän sinnepäin. Tarvitsee huippupäivän pärjätäkseen koville, mutta on se toki mahdollista. Mestaruus olisi pieni yllätys.
Hans Kahlos (231/202): Vuosi sitten finaalipaikka jäi vähää vaille, mutta nyt sai toiseen lappuun riittävät pisteet. Kääntämätön kortti täällä finaaleissa. Keskittymisen pitää olla 100 koko ajan voittaakseen.
Arto Saarilampi (227/197): Pari väkevää lappua, ja pelannut täällä muutenkin hyvin koko kauden. Kokemusta on, mutta ehkä välillä muutokset kestävät liian kauan. Jos keli aukeaa sopivasti, niin voi olla vaikka kuinka korkealla. Jos menee mössöksi, niin on vaikeampaa.
Heikki Pietikäinen (217/185): Kaksi huippulappua (1388 ja 1379) ja muutenkin olosuhde on sopinut. Voitti veteraanien Liitonmestaruuden samalla olosuhteella. Tarkalla paikkopelillään voi selvitä hyvinkin toiseen vaiheeseen. Toisen vaiheen useat sarjat ja pelaajat voivat aiheuttaa olosuhteen suhteen päänvaivaa. Kovatasoiseen finaaliin pääsyhän voi tietysti innostaa vaikka mihin.
Pekka Marjakangas (223/194): Tarkkaa ja tehokasta pelaamista ensimmäiseen lappuun, mutta veteraanien liitonmestaruusfinaalin keskinkertainen tulos hieman mietityttää. Karsinnassa 21 kaatoa kahteen sarjaan, ja samanlainen kaatoiloittelu kaataisi tietysti myös finaalin vastustajat.
Tomi Nikula (225/198): Tomphotom alkaa olla jo kestomenestyjä täällä. Ihan se viimeinen niitti on jäänyt toistaiseksi puuttumaan, mutta olisiko nyt se päivä? Nostetaanpa mustan hevosen loimi lautasille, ja katsotaan miten käy.
Tomas Tissarinen (216/185): Todella hienolla tyylillä keilaava nuorimies on ilahduttava näky kovassa finaalissa. Ei tarvitse hävetä kenenkään rinnalla, ja parhaimmillaan tikut lähtevät mukisematta. Ehkä olosuhteen muutokseen tarvittaisiin rutiinia vielä hieman lisää ihan huippumenestykseen, mutta voi hyvin mennä jatkoon I-vaiheesta.
Valtter Verronen (228/217): En usko että luotti tuloksen riittävän finaaliin, joten oli joko muita kiireitä, tai sitten ei uskonut pystyvänsä parantamaan. Molemmissa lapuissa alku oli titaania, ja loppu jotain huomattavasti heikompaa ainesta. Kestomenestyjä täällä, mutta voitto puuttuu. Nyt voisi hyvinkin olla voiton vuoro, kun pääsee kerrankin iskemään taustalta. Veikkaan, että tietokone on raksuttanut vaihtoehtoja myös loppusarjoihin, joten karsinnan sijoituksesta 11 huolimatta voittajasuosikkeja.
Juha-Matti Salmela (209/179): Kokkolan reissu tuotti tuloksena uuden pallon, jota ilman Matti ei olisi selvinnyt finaaliin tällä olosuhteella. Vauhtikontrollin ja paikkotarkkuden säilyessä hyvät mahdollisuudet II-vaiheeseen. Ihan kärkisijat olisivat yllätys, mutta toisin kuin monella muulla, Matilta löytyy tästä hallista mestaruus.
Niina Koutonen (215/189): Turbolla finaaliin, mutta kuuden sarjan tuloskin jäi vain 6 pistettä. On muutenkin keilannut tähän useita hyviä lappuja, joten vahva ehdokas seuraavaan vaiheeseen. Kaatopotentiaali ei taida etenkään kelin kuluessa riittää ihan kärkeen, mutta pitkä hoito antaa kuitenkin mahdollisuuden.
Jukka-Pekka Koivisto (213/200): Turbolla finaaliin, mutta useampi ok lappu ja kokemusta olosuhteesta löytyy. Jostain syystä yksikään vasuri ei saanut tähän ihan huipputulosta, vaikka tämän olosuhteen olisi pitänyt sopia kaikille kolmelle yrittäjälle. Juice, kuten kaikki muutkin vasurit, ovat kuitenkin saaneet myös pitkiä jonoja, joten varsinaista estettä menestykselle en keksi. Vihaan kliseitä, mutta ainoana vasurina hyötyy, jos selviää II-vaiheeseen. I-vaiheessa etua ei ole niin paljon, mutta kovat tulokset Kemistä osoittavat kunnon olevan kohdallaan.
Koska kuitenkin janoatte selkeitä veikkauksia, niin heitetään jotain, vaikka ei pitäisi.
- Valtter Verronen
- Simon Tissarinen
- Ville Kaikkonen
- Veli-Matti Tissarinen
- Jukka-Pekka Koivisto
Tsemppiä kaikille finalisteille tasapuolisesti! Finaaliseuranta täällä: https://split45.fi/kilpailut/