En tiedä mistä se kertoo, että Suomessa yrittäjä on yrittäjä. Yksinyrittäjä kuulostaa jo todella epätoivoiselta. Ala-asteaikoina yksinyrittäjä tarkoitti henkilöä, joka ei pallopeleissä syöttänyt muille, vaan yritti aina itse, vaikka se olisi ollut epätoivoista. Siinä oli siis negatiivinen glangi. Käytin jonkin verran aikaa miettiessäni, kuka on eniten tienannut yksinyrittäjä. Näinä aikoina varmaan joku tubettaja, kun artisteillakin mahtaa olla jo yhtiöt. Mutta jos lasketaan perinteisempien alojen yksinyrittäjiä, niin en osaa nimetä yhtään. En tarkoita, että youtube-kanavan tai instagramtilin kaupallisesti kannattavana pitäminen ei olisi oikeaa työtä, päinvastoin.
Kun syötät sanakirjaan ”yrittäjä”, englanninkielen vastine on businessman. Kuulostaa melko paljon hohdokkaammalta kuin yrittäjä. Onko Suomessa tarkoituksella yrittäjille annettu sellainen nimike, että pysyvät varmasti nöyrinä. Etteivät vaan yritä muuta kuin pitää yrityksen hengissä. No, onneksi toisenlaisiakin tarinoita löytyy, mutta ne ovat harvinaisia. Valistunut arvaukseni on, että koko ajan kasvavassa yksinyrittäjien perheessä rakkaus lajiin on huomattavasti tärkeämpää, kuin kassaan kilahtavat eurot.
Kun yksinyrittäjä saa Sisu-palkinnon, tulee väkisinkin mieleen, että tuleeko palkinto säälistä. Olenko yksinyrittäjyyden myötä niin toivoton, että tarvitsen ylimääräistä sisua selvitäkseni? No, nämä poikkeusajat ovat kyllä vaatineet ylimääräistä sisua, mutta silti? Onko tämä palkinto, joka annetaan lohdutukseksi häviäjälle?
”Yrittäminen on ensimmäinen virhe”. Se lipsahti suustani ihan vahingossa. Kyseessä oli Haapajärven yrittäjien keilapuulaakijoukkueen keilaussuoritus, jossa näin selvästi yliyrittämistä. Salon Hehkun toinen yrittäjä Sarkku, johon olin ystävystynyt keittiön kautta, huomautti välittömästi naurunpurskahduksen säestämänä, että sinäpä sen sanoit! Varsinkin yksinyrittäminen on ensimmäinen ja viimeinen virhe. Sillä sen jälkeen yrittämiseen jää koukkuun. Hyvällä ja pahalla tavalla. Hyvällä niin, että et enää halua luopua yrityksestäsi, vaikka ajat olisivat kuinka vaikeat. Kärsit vain vaikeudet omissa nahoissasi. Pahalla niin, että saatat kuvitella olevasi ainoa joka osaa hommat kunnolla, ja työntekijän, tai edes harjoittelijan ottaminen tuntuu mahdottomalta.
Kun Haapajärven Yrittäjien puheenjohtaja Samuli Ahola ilmoitti, että tulen saamaan tämän vuoden yksinyrittäjien Sisu-palkinnon, olin sanaton. Olin kirjaimellisesti niin sanaton, etten osannut sanoa oikein yhtään mitään. Taisin sopertaa ”vau, kiitos”. Olin sanaton onnesta jo silloin kun Ruuskan Heidi kävi tuomassa Haapajärven Yrittäjien kahvimukin. Vaikka se kuului varmaan kaikille yrittäjien jäsenmaksun maksaneille. Tuntui silti hienolta. Voitte vain kuvitella miltä Samulin sanat tuntuivat.
Myöhemmin aloin miettiä, että miksi kiitoksen vastaanottaminen on niin vaikeaa. Teet sydänverellä töitä yrityksesi eteen, ja kun joku kiittää tekemästäsi työstä, katselet katonrajaa, ja vaivaannut. Tämä ei siis koske pelkästään tällaista ainutkertaista ja hienoa palkintoa, vaan asiakaskohtaamisia ylipäätään. Esimerkiksi kilpakeilaajien vuoksi konttaan vauhtiparketilla varmaan saman verran kuin moni kävelee viikossa. Teen kaiken pedantisti samalla tavalla aina ennen kilpailuerää, että olosuhteet olisivat mahdollisimman tasapuoliset kaikille osallistujille noin kuuden viikon kisan aikana. Mutta kun joku sanoo, että täällä on hyvä keilata, tekee mieli tivata, että kyllähän jotain varmaan voisi tehdä paremmin?
Yrittäjän pitää olla ahkera, se on varmaa. Kääntöpuolena tässä on se, että jos sanoo tekevänsä paljon töitä, suurin osa tulee kateelliseksi, koska isosta työmäärästähän seuraa automaattisesti hirveän iso palkka? Itselläni tämä on sujunut helposti. Kukaan ei kuvittele, että 4-rataisella keilahallilla ja pienellä kuntosalilla rikastuisi, vaikka tekisi kuinka pitkää päivää. Olenkin uskaltanut ottaa oppia työmäärän kertomisesta vanhemmilta yrittäjiltä. Joku sanoi jättävänsä autonsa parkkiin yrityksen pihalle jopa viikonlopuksi. Ohikulkevat kuulemma ajattelivat, että siellä se yrittäjä painaa pitkää päivää viikonloppunakin. Itse olen ratkaissut tämän niin, että kuljen töihin jalan, jolloin ulkoa ei voi tietää olenko työpaikalla vai en. Kun tarpeeksi pitkään viljelee ajatusta yrittäjän pitkistä työviikoista, niin ihmiset ajattelevat sinun olevan töissä 24/7, joka ei tosin ajattelun tasolla ole kaukana totuudesta.
Kaikki eivät siltikään välttämättä pidä sinua tarpeeksi ahkerana. Olen ratkaissut tämän ottamalla harrastuksen, joka kuulostaa vielä paljon raskaammalta kuin yksinyrittäjyys. Ultrajuoksu, tai yli sadan kilometrin juokseminen kerralla kuulostaa vaativalta, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, ettei se ole mitään yksinyrittäjyyteen verrattuna. Silti nautin molemmista täysin rinnoin.
Suurimmalla osalla ei ole mitään käsitystä, mitä kaikkea työviikkooni kuuluu. Enkä tiedä sitä aina itsekään etukäteen, sen verran liikkuvia osia viikkooni yleensä kuuluu. Hyvä suunnitelma muuttuu täysin viimeistään siinä vaiheessa, kun esim. keilakone vaatii hellää hoitoa toimiakseen. Tai joku aukioloajan ulkopuolinen ryhmä ilmoittaa halukkuutensa tulla keilaamaan lyhyellä varoitusajalla. Yksinyrittäjän on onneksi helppoa joustaa. Edes vakioasiakkaat eivät tiedä hirveästi yksityiselämästäni, sillä en ole ollut koskaan kovin hanakka siitä puhumaan. Pääosin siitä syystä, etten usko sen olevan mitenkään kiinnostavaa ulkopuolisille. Ja olkoon se nyt ensimmäinen paljastus, että en pidä small-talkista.
Näin yksinyrittäjän Sisu-palkinnon, ja ylipäätään yrittäjyyden kunniaksi, olen nyt kuitenkin päättänyt avata yhden viikon elämästäni Split45:n facebook- ja instagram-sivuille. Saatte sitten itse todeta, että elämäni ei ole niin kiinnostavaa, että siitä tarvitsisi asiakkaille jaaritella. 🙂 Päivityksistä varmasti kuitenkin löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita et olisi tullut ajatelleeksi. Samalla tulen tekemään some-päivittämisen ennätykseni, sillä sekään ei ole ihan oma pala kakkua, vaikkakin pakollista vapaa-ajan yrityksen omistavalle.
Kaikista seitsemästä julkaisusta tykänneiden kesken arvotaan vapaalippu hohtokeilaukseen. Yksi instagramin, ja yksi facebookin puolella. Julkaisut tulevat viivellä aina yksi vuorokaudessa klo 18.00 alkaen keskiviikosta 8.12. ”Raportointijakso” alkaa lauantaista 4.12. jolloin minun oli määrä vastaanottaa Sisu-palkinto Yrittäjäjuhlassa.