“Innostunut, jännittynyt, pelokas ja mitä kaikkea ihminen nyt voi olla.” Tämä oli vastaus Nivalan Super PEP:n puuhamiehen ja haastattelijan Onni Vähäahon kysymyksiin tuntemuksista lähtöviivalla 22.8.2020. Olin valmistautunut kilpailuun todella hyvin, mutta vain noin neljä kuukautta. Tiesin, että neljän kuukauden harjoittelu ei paljoa paina, kun vastassa on vuosia harjoitelleita polkuhirmuja, ja 57 kivikkoista kilometriä. Nuo neljä kuukautta olin kuitenkin tähdännyt tähän kilpailuun, ja olin pystynyt tekemään kaikki treenit juuri suunnitelmien mukaan.
Nivalan Iso-Sydänmaan reitti on todella tekninen polku. Suomeksi sanottuna kivikkoista, mutkittelevaa pientä polkua ja bonuksena nilkkoihin asti upottavaa suota. Iso-Sydänmaan reitti on itseasiassa niin hidas, että vaikka korkeuseroa ei ole käytännössä lainkaan, niin juoksuajat NUTS Karhunkierrroksella ja tällä reitillä vertautuvat keskimäärin todella hyvin. Karhunkierrroksella on käsittääkseni useita kymmeniä kilometrejä helppoa polkua, Nivalassa huomattavasti vähemmän. Iso-Sydänmaan reitillä et pysty juoksemaan rennosti pitkiä pätkiä. Tämä tekee reitistä ainutlaatuisen, raskaan ja mahtavan. Etenkin kauempaa ensimmäistä kertaa tulevat hyytyvät usein alkupuoliskon jälkeen reitin vaativuuden yllättäessä.
Sykkeen mittaaminen on mahtava apuväline harjoitteluun. Kun juokset ensimmäistä kertaa ultramittaisen kisan, sinulla ei ole kovinkaan hyvää käsitystä, millä sykkeellä voisit juosta kisan läpi. Tai siitä, millä sykkeellä olisi turvallista aloittaa, että jaksat maaliin saakka. Kokeneetkaan ultraajat eivät voi tässä paljoa auttaa, sillä sykkeeseen liittyy niin paljon yksilöllisiä eroja. Tämä oli yksi seikka, joka aiheutti epävarmuutta. Olin käynyt testaamassa lähes koko reitin läpi. Epävarmuutta aiheutti se, että polku oli pääosin niin teknistä, että peruskestävyyssykkeellä sitä ei voinut juosta. Ja kävelyreissulle en ollut lähdössä. En omista sykemittaria, vaan tallennan treenini sykevyöllä kännykkäsovellukseen. En siis yleensä seuraa sykettä treenin aikana, vaan luotan tuntemukseen. Viimeisten reitin hitaimmilla pätkillä tehtyjen harjoitusten aikana keksinkin mantran, jolla seuraisin rasitustasoani. “Rakastan polkujuosta hienolla Iso-Sydänmaan reitillä”. Jos saisin sanottua tämän lauseen yhdellä hengenvedolla juostessa, olisin oman arvioni mukaan turvallisella sykealueella.
Tätä mantraa toistelin etenkin alkumatkasta. Juomarepun etutaskussa olevasta kännykästä vilkuilin myös sykettä alkumatkan aikana. Noin kymmenen kilometrin kohdalla syke oli aika paljon korkeammalla kuin olin ajatellut. Tämän jälkeen en enää katsonut sykettä, vaan luotin mantraan.
Voi kuulostaa hullulta, mutta vaikeimman hetkeni 57km:n matkalla koin noin kuuden kilometrin kohdalla. Jalat tuntuivat painavilta, ja matkaa olisi yhä vaikeammaksi käyvällä polulla vielä 50km jäljellä. Tällaisessa vaiheessa et voi ajatella edessä olevia kilometrejä. Uskottelin itselleni, että painavat jalat johtuivat aikaisesta aamusta, ja keskityin seuraavaan juomahetkeen. Pitkällä matkalla et voi ajatella, montako kilometriä on vielä edessä, vaan matka on jaettava mielessä esim. huoltoväleihin. Itse jaoin matkan aina seuraavaan “vellikelloon”, eli 15min välein tulevaan juoman/energian nauttimiseen.
Ultrajuoksijoilta kysytään aina, mitä he ajattelevat pitkän suorituksen aikana, ja että eikö siinä ehdi tylsistyä. Omasta puolestani voin sanoa, että ei tule tylsyys. Päinvastoin aika kuluu kuin siivillä polkua lukiessa, seuraavaa vellikelloa ja huoltopistettä odottaessa. Mukanani olivat myös korvakuulokkeet ja Spotify, mutta matkan aikana ei tullut mieleenikään laitaa niitä korville.
Tämäkin voi kuulostaa hullulta, mutta Super PEP 57km sujui osaltani loppujen lopuksi todella helposti. Noudatin lähes täysin kisan puuhamiehen Onnin ohjeita. Onni ohjeisti tulemaan 34km:n huoltoon tuoreena, ja kiristämään siitä, jos on varaa. Alkumatka meni kohdaltani niin helposti, että en malttanut odottaa ihan siihen saakka, vaan aloitin kirini jo 30km:n kohdalla. Uskomaton tunne, kun ensimmäisellä ultramatkallasi pystyt lisäämään selvästi vauhtia 30km juoksun jälkeen. Takana oli siis kilometrejä jo saman verran kuin siihen saakka pisimmässä kilpailussani yhteensä.
Todettakoon toki, että hävisin voittajalle yli 2,5h, mutta sijoituin silti puolenvälin paremmalle puolelle. Kilpailun voitti Jaakko Eskelinen, joka teki vuoden 2019 NUTS Karhunkierroksen 166km:n matkalla käsittämättömän reittiennätyksen 18.05 alittamalla klassikkokisan reittiennätyksen kahdella tunnilla, ja jättämällä seuraavaksi tulevaa n. 1,5h.
Palautuminen Nivalan tapahtumasta sujui ennakoitua nopeammin, ja pian katse alkoi siirtyä jo seuraavan kauden tapahtumiin. NUTS Karhunkierros oli jouduttu perumaan keväältä 2020, mutta lisäpaikkoja tuli myyntiin toukokuulle 2021. Onnistuin saamaan paikan 83 km:n matkalle. Suosituimpiin polkujuoksutapahtumiin ei ole niin yksinkertaista mahtua mukaan, sillä paikat myydään loppuun melko nopeasti, vaikka Karhunkierroksellekin niitä on tarjolla yli 3000.
Mutta NUTS Karhunkierros on jälleen oman tarinansa arvoinen.
Tutustu polkujuoksu- ja muihinkin valmennuksiimme kuntoile -sivulla.
Timo Hihnala
yrittäjä ja intohimoinen polkujuoksija