Periaatteessa en usko sormuksilla olevan taikavoimia. Tällainen ajatus kuitenkin hiipi väkisin mieleeni muutama tunti sen jälkeen, kun olin pujottanut Oura-älysormuksen sormeeni mittausta varten.

Tarkoitukseni oli ollut mittauksen aikana testata, miten hyvin tai huonosti kehoni kestää kovatehoisempaa treeniä yrittäjän pitkähkön työviikon kuormituksen lisänä. Olen kahlannut läpi todella karuja itseäni nuorempienkin henkilöiden mittaustuloksia. Sen verran niistä on omaankin järkeen tarttunut, että olen tietoisesti treenannut vähän ja matalilla tehoilla kuluneen, melko hektisen, vuoden ajan.

Paljastan teille jälleen yhden salaisuuden. Stressaavan ja kuormittavan elämäntilanteen parasta vastapainoa ei ole kovatehoinen treenaaminen. Henkisellä tasolla kova treeni usein toimii hyvin turhautumisen, riittämättömyyden tunteen, psyykkisen stressin yms. purkamiseen. Mutta jokainen ymmärtää, että jos kuormituksen ja palautumisen tasapainolauta on jo valmiiksi keikahtanut voimakkaasti kuormituksen puolelle, ei kova lisäkuormitus ainakaan paranna tilannetta. Nyt kun yrittäjyyden haparoivat ensiaskeleet on otettu ja tilanne hieman rauhallisempi, on siis aika testata mitä keho on mieltä treenin lisäämisestä. Kontrolloidusti itseään kuunnellen ja Oura-mittausta apuna käyttäen, ei umpimähkään ”kyllä sitä ennenkin jaksoi” -mentaliteetilla.

Ensimmäinen mittauspäivä alkoi suunnitelman mukaan kevyellä lenkillä. Pari tuntia lenkin jälkeen kurkku karhea ja ensimmäinen mittausyö menikin sitten köhiessä ja pyöriessä. Seuraavana päivänä poskiontelot täyteen tavaraa ja toisena mittausyönä nousee pieni lämpö. Sovellus kehottaa aiheestakin ottamaan iisisti. Eipä tarvinnut lähteä sunnuntaina suunnitellulle pitkälle lenkille.

Eikös se erään kuuluisan elokuvasarjan taikasormuskin riuduttanut ja vienyt voimat käyttäjältään? Näkymättömäksi en sentään tietääkseni missään vaiheessa muuttunut. No, palautumisen pohjalukemat oli ainakin saatu jo ilman rääkkäävää treeniäkin.

Mutta en ole vielä valmis heittämään taikasormustani Mordorin liekkeihin. Yksi Oura-älysormuksen mahtavista ominaisuuksista on, että sitä ei juuri edes huomaa normaali arjessa. Mittausta on siis helppo jatkaa terveempiin päiviin, jolloin toivottavasti saan myös treenejä tehtyä.

JATKUU…

Palaudutehokkaasti.fi
OURA