Kevään KOMEetan finaali keilattiin sunnuntaina 15.5. Split45:ssä.
Jos et ole lukenut finaaliennakkoa, kannattaa tutustua ensin siihen. https://split45.fi/kevaan-komeetta-finaaliennakko/
Pahoittelen että sekä finaaliennakko, että tämä finaaliraportti saattavat sisältää sellaista materiaalia, jota lajiin vihkiytymättömät eivät välttämättä ymmärrä. Lisätietoja voi aina kysellä allekirjoittaneelta.
Kevään KOMEetta päätti virallisen kilpailukauden Haapajärvellä. Heti ensi viikolla alkaa kuitenkin epävirallinen kesäkisa, jossa keilaajien taitoja kehitetään tarjoamalla jokaiseen sarjaan eri olosuhde. Kesäkisassa ei ole erillistä finaalia, ja sitä voi keilata milloin vain, joten siihen on helppo osallistua vaikka ohikulkumatkalla.
Kevään KOMEetan finaaliformaatti on hieman tavallisesta poikkeava. Kehitin tämän viime keväänä, jolloin koronarajoitukset olivat vahvasti läsnä, ja isompia kokoontumisia ei suositeltu edes finaalitapahtumissa. Tässä formaatissa keilaa kerrallaan vain kuusi pelaajaa, ja osa väestä vaihtuu aina seuraavaan portaaseen siirryttäessä.
Eli kuusi keilaajaa lähtee parketille, kolme parasta jatkaa, ja saavat seurakseen kolme karsinnassa paremmin sijoittunutta. Nämä kuusi keilaajaa lähtevät parketille, kolme parasta jatkaa, ja saavat seurakseen kolme karsinnan parasta. Nämä kuusi keilaajaa lähtevät parketille, ja ratkaisevat kilpailun lopullisen paremmuusjärjestyksen.
Olen tämän finaalimuodon ehdoton fani myös puhtaasti ”fiilissyistä”. Usein pitkissä ja hitaissa finaalivaiheissa moni keilaajaa huomaa jo varhaisessa vaiheessa, että tämä päivä ei ole se, jolloin niitetään kunniaa. Tämä aiheuttaa ymmärrettävästi tuskastumista, joka tarttuu helposti myös muihin. Tuloksena on tuskastuneita, ja tuskastuneiden kanssa myötäeläviä keilaajia, jolloin tunnelma on melko ahdistunut, eikä kukaan saa irti parasta potentiaaliaan.
Tässä finaalissa alisuoriutuneiden ei tarvitse kestää kuin neljä sarjaa, ja he pääsevät pois areenalta. Tilalle tulee sama määrä täynnä itseluottamusta olevia keilaajia, jotka jatkavat alkusarjat hyvin keilanneiden kanssa. Huono energia ulos, hyvä sisään. Mikä voisi paremmin taata rennon ja tuloksekkaan finaalispiritin? Ei mikään, ainakaan tämän päivän kokemukseni perusteella.
Formaatti nostaa karsintakilpailun merkitystä, sillä jos voitat jakson, tai olet 4+4 sarjan paras, olet finaalin kuuden parhaan joukossa. Siitä, onko tämä formaatti oikeudenmukainen vai ei, voidaan olla montaa mieltä. Itse olen sitä mieltä, että miksi ei karsintaan enemmän panostavalle annettaisi pientä etua myös finaaliin?
Melko monessa kilpailussa tuskaillaan sen edessä, että paikalliset kilpailijat rahoittavat, ja muualta tulevat vievät rahat. Tässä formaatissa lähellä asuvilla on selkeä etu, koska 4 sarjaa on helppoa lähteä uusimaan useamman kerran, ja useampi uusinta tietää väistämättä jossain vaiheessa myös parempaa tulosta. Sellainen laji keilailu on. Kestävyyslajissa et voita selkeästi kovempikuntoista, vaikka yrittäisit sata kertaa, mutta keilailussa tämä on hyvinkin mahdollista. Lisäksi käytössä oli tasoitustaulukko, joka antoi vaatimattomamman keskiarvon omaaville runsaskätisen hyvityksen. Myös olosuhde oli tällä kertaa sellainen, että vähemmänkin ”rullaa” omaavilla oli täydet mahdollisuudet finaalipaikkaan.
Finaalissa oli siis kolme porrasta. Ennen ensimmäisen portaan alkamista Ylivieskan Star Bo:n Niina Koutonen totesi, että aina keilakilpailussa käytössä oleva rannetuki oli hukassa. Joku olisi voinut heittää kirveen kaivoon, varsinkin kun Niinan edellisen päivän karsintaerät olivat menneet hyvin lievästi sanottuna penkin alle, ja poikkeuksellisesti myös tunteisiin. Tällä kertaa alun pienestä vastoinkäymisestä kasvoi voimavara, ja Niina oli lopulta koko kilpailun kolmas keilattuaan täydet kolme porrasta, eli 12 sarjaa puhtaalla keskiarvolla 209.
Toisessa portaassa tulostaso räjähti. Merkillepantavaa koko kisasta ja olosuhteesta on, että lähes kaikki huipputulokset tehtiin ”toiseen blokkiin” eli jo yhden erän verran pelattuun hoitoon. Ration ollessa pienempi, etenkin alhaalta pelaavat tarjoilivat auttavan kätensä kaikille jotka tarvitsivat enemmän ”nojaa” reunasta pelialuetta löytääkseen. Eli kaikille. Yllätys ei ollut se, että toisen portaan tulostaso tulisi olemaan kovin, mutta se, että ero kaiken ratkaisevaan kolmanteen portaaseen olisi niin iso, oli pienimuotoinen shokki niin minulle kuin keilaajillekin. Tästä portaasta mentiin jatkoon puhtailla keskiarvoilla 227,220 ja 224.
Ennen kolmatta ja ratkaisevaa porrasta tehtiin radanhoito. Yleensä tämä on keilaajille hyvä asia, mutta kuten edellä on mainittu, aiemmissa portaissa tehty noja lanattiin pois, ja tämä tuotti yllättävän suuria vaikeuksia keilaajille. Täytyy toki muistaa, että olosuhde ei ollut mikään automaatti, vaan vuoden -13 naisten USBC mestaruuskisoissa käytetty profiili. Silti oli yllättävää, että ensimmäiseen sarjaan kukaan ei keilannut puhtaana yli kahdensadan pisteen. Pelin edetessä nojaa alkoi kuitenkin pikkuhiljaa syntymään, ja tulokset sen myötä nousivat.
Parhaiten pelin kehittymisen kiteytti päivän voittaja Nivalan NiKei:n Tero Koivisto. Tero ei tunnetusti pelin aikana vilkuile tulostaulua, vaan keskittyy täysillä omaan suorittamiseen. Pelin ratkettua Tero totesi, että luuli koko ajan olevansa finaalin häntäpäässä, koska keilasi niin huonosti. Totuus oli kuitenkin se, että muut keilasivat jotakuinkin yhtä huonosti, ja viimeisen sarjan 257 riitti mestaruuteen 10 pisteen erolla Oulun OPS:n Ville Kaikkoseen.
Voitokkaan kisan jälkeen haastateltu Kevään KOMEetta Tero Koivisto kertoi, että koko kevätkausi on ollut vaikea, ja tämä voitto oli henkisesti todella iso juttu. Huippu-urheilutaustasta on Teron omien sanojen mukaan jäänyt tietty suorittaminen päälle myös useiden lajien harrastamiseen, eikä lepoa tai huoltoa ole mahtunut tarpeeksi ohjelmaan. Iän karttuessa tilanne ei ainakaan helpotu, jos asiaan ei kiinnitä huomiota. Kova rasitus ja vajaa huolto ovat aiheuttaneet etenkin lantion seutuun todella pahaa jumia, joka on vaikuttanut myös keilaamisen tekniikkaan. Ennen finaalia jumia oli saatu huomattavasti paremmaksi jäsenkorjaaja Petteri Kumpulaisen, sekä hieronnan avulla. Näiden huoltotoimien avulla heittoasento oli parempi, ja mahdollisti tarkemman suorittamisen.
Suurin voitto Terolle taisi olla kuitenkin se, että Ville Kaikkonen jäi taakse. Pojat puhuttelevat toinen toisiaan idoleiksi. Komeetan finaalissa Tero oli idoli, ja Ville fani. Mutta tilanne kääntyi jo seuraavan tunnin sisään, kun käytiin Split45 Bowling Tourin finaali. Mutta sen tarinan voit lukea täältä: https://split45.fi/caesar-kaikkonen-vei-bowling-tourin-seppeleen/