Hyvän Tuulen turnauksen finaali kisattiin sunnuntaina 3.4. Split45:ssä.

Mikäli et ole lukenut finaaliennakkoa, kannattaa lukea se ensin täältä: https://split45.fi/kuka-poistuu-paakadulta-vihellellen/

Nostetaan karsinnasta esiin vielä yksi mieleenpainunut seikka. Tomi Fors tuli viimeisiin karsintaeriin finaalipaikka mielessään. Tomi keilasi 12 sarjaa puhtaalla keskiarvolla 220,5, mutta tämä ei riittänyt finaaliin. No, tämä on keilailun raadollista arkipäivää. Mielenkiintoista on se, että Tomi keilasi ensimmäisessä erässä todella pitkään puhdasta peliä, ja arvatkaapa monenteenko ruutuun tuli reikä (=split), jota ei enää saanut paikattua? No tietysti ruutuun numero 45!

Finaali alkoi odotetun räväkästi. Finaaliennakko oli selvästi luettu, ja 10-keilan pystyynjäämistä välteltiin viimeiseen saakka. Tuloksena lukuisia ylipuolen kaatoja, jotka tulostaulukossa näkyvät ihan samanlaisina rukseina, kuin oikeastakin taskusta saadut. Johdossa tässä vaiheesa Antero Erkkilä 261, ja toisena Joni Autio 260. Lähes kaikkien muidenkin tulos alkoi kakkosella, joten tilanne oli täysin auki.

Toisessa sarjassa Joni Autio kiskaisi merkittävän pesäeron muihin, pitäen johtopaikkaa tuloksella 491. Muuten oli tasaista, ja kaikki pelissä mukana. Kolmanteen Jonille tuli ”tasoitussarja” 155, ja lähes kaikkien muiden keilatessa hyvin, sijoitus tippui roimasti. Johtoon nousi Ville Kaikkonen tuloksella 681.

Neljännessä kovimman sarjan keilasi Heikki Pietikäinen 248, ja tämä oli todennäköisesti ratkaiseva tapahtuma voiton kannalta. Molemminpuolisen leikkimielisen kuittailun kestettyä koko karsinnan ajan, Joni oli tyrmistynyt jo ennen kisan alkua, kun finaaliennakossa Heikki oli sijoitettu hänen edelleen. Neljäs sarja näytti alkavan toteuttaa tätä ennustusta, kun Heikki kampesi itsensä Jonin ohi. Tämän huomattuaan Joni keilasi kahteen viimeiseen 504! Neljännessä sarjassa ratojen muutos alkoi näkymään jo todella voimakkaasti, ja etenkin rataparilla 3/4 oli lähes kaikilla vaikeuksia löytää kaatolinjoja.

Viidennessä sama trendi jatkui: rataparilla 1/2 kaikkien keilaajien keskiarvo oli 230,4, kun taas rataparilla 3/4 192. Asko Halmetoja kipusi kuin varkain mukaan jopa voittotaistoon keilaamalla 242, viiteen sarjaan 1049. Viimeisen sarjan mennessä nappiin voitosta saattoivat haaveilla myös Eino Raudaskoski 1051, Teemu Isomaa 1050, sekä Heikki Pietikäinen 1041. Kolmen kärki oli kuitenkin melko reilusti karussa: Ville Kaikkonen 1099, Tero Kivelä 1093 ja Joni Autio 1090.

Paremmin kuuden sarjan suora finaali ei olisi voinut huipentua. Kärkikolmikko oli niin tasoissa, että viimeisen sarjan viimeinen ruutu tulisi ratkaisemaan järjestyksen. Ensimmäisenä sarjansa sai päätökseen Kaikkonen, joka ”muurasi perän umpeen”, ja asetti muille kovan haasteen. Kivelä sai ensimmäisellä heitollaan vain 9 nurin, ja oli selvää, että ainkaan Villen tuloksen lyömiseen tämä ei riittäisi. Autiolla oli useamman kaadon jono alla, ja tämän myötä kertoimet kohdillaan. Kymppiruudun ensimmäisellä heitolla leikkisästi sanottuna ”liian hyvä osuma” jonka myötä täysin oikeaoppisesti viimeisenä kaatuivat keilat 5, 7 ja 10. Sekä näiden keilojen pystyynjäämisen, että kaatumisen myötä finaalin lopusta olisi tullut ikimuistoinen.

Heti tiistaina alkaa 400€:n ykkösellä kuorrutettu Kevään KOMEetta. Kutsu löytyy tästä.

Finaalin lopputulokset.