Split45 Spring finaali keilattiin sunnuntaina, ja olihan siinä paljon muutakin menoa ja meinikiä. Mikäli et ole lukenut finaaliennakkoa, kannattaa lukea se ensin. https://split45.fi/komeita-kaatojonoja-ja-kauheita-reikia/

Karsinnan lopputulokset.

Kahdeksan seuraa edustettuna

Springin finaaliin selvisi keilaajia poikkeuksellisen monesta eri seurasta. Peräti kahdeksan eri seuraa oli edustettuna, ja sehän on aina hienoa, kun on väkeä monesta suunnasta. Finaaliformaatti ei ole perinteisin, mutta ainakin minun makuuni. Keilaajat selvisivät karsintamenestyksen perusteella suoraan kolmeen eri vaiheeseen, ja lisäksi aiemman vaiheen kolme parasta pääsivät seuraavalle tasolle. Eli kuusi kentälle, kolme ulos. Kuusi kentälle, kolme ulos. Kuusi kentälle, ja tässä lopputulos.

I-vaihe mentiin Koutosen pariskunnan komennossa,kun Timo ja Niina nakuttelivat yli 900:n tulokset pöytään. Hyvin komppasi myös Tuomo Saari pistein 881.

II-vaihe on usein se hurjasteluvaihe tässä formaatissa, ja niin nytkin. Heikoinkin puhdas keskiarvo oli 197, eli jatkoon menneet joutuivat todella tekemään täyden päivätyön. Esa Rantala vei tämän vaiheen upealla tuloksella 948. Jatkoon myös Asko Heikkinen ja Tuomo Saari, joka pelasi kaksi ensimmäistä blokkiaan kolmen pisteen erolla.

III-vaiheen tulostaso jäi lopulta voittajaa lukuunottamatta hyvälle virkamiestasolle, joten kaikilla oli mahdollisuudet mitaleille myös ilman ihan nappipeliä. Hallin olosuhde oli tuossa vaiheessa lämmennyt pari astetta, ja kosteus pompannut viitisen pykälää, ja tämä vaikutti etenkin muutoksen nopeuteen. Pari ensimmäistä sarjaa menikin keskimäärin erittäin hyvin, mutta kahdessa viimeisessä moni kohtasi ongelmia.

Vaan yhtä ei härinnyt mikään. Sonja Liimatainen paukutteli suvereeniin tyyliin muilta pakoon, ja kauas horisonttiin.

Muutama sana pääesiintyjien edesottamuksista

Mikäli ei ole perehtynyt tulospohjaan, niin listaus saattaa vaikuttaa sekavalta, koska eri keilaajilla on sijoituksesta riippumatta eri määrä blokkeja. Mutta lyhykäisyydessään: keilaajan korkeimman vaiheen tulos määrää lopullisen sijoituksen. Aiempien vaiheiden tulos vaikuttaa ainoastaan jatkoonpääsyyn. Tulospohja löytyy tästä.

12. Jukka Tanjunen I-vaihe 649: Neljään sarjaan seitsemän reikää, ja tupla pisin jono. Ei vaan tänään lähtenyt. Mutta voi olla hyvillä mielin finaalipaikasta, sillä karsinnan tulostaso nousi korkealle.

11. Risto Hautakangas I-vaihe 832: Ristomaiseen tapaan pelasi finaalissa yli perustasonsa, ja roikkui jatkotaistossa lähes loppuun saakka. Tulostaso nousi I-vaiheessa kovaksi, ja ihan siihen ei tahti tänään riittänyt. On varmasti pettynyt putoamisesta, mutta kaikenkaikkiaan tämä kisa meni kokonaisuudessaan hyvin, ja vähää vaille loistavasti.

10. Antero Erkkilä I-vaihe 835: Antero laittoi reikien määrässä vielä Jukkaakin paremmaksi tehden niitä kahdeksan. Paikkasi tosin pari. Komeat kaatojonot pitivät Anteron pelissä mukana, mutta kolmannen sarjan notkahdus maksoi tällä kertaa liikaa, kun taso oli kova.

9. Timo Koutonen I-vaihe 952 + II-vaihe 792: Hurjasteli I-vaiheen 238:n puhtaalla keskiarvolla. Pelasi kaikki neljä sarjaa puhtaana. Tämä on hyvin harvinaista pienemmissä kisoissa, enkä muista olisiko minun aikanani tapahtunut koskaan aiemmin. II-vaiheessa olosuhde muuttui sen inhottavan hiukkasen verran, että kaatojen väliin tuli usein ysilyönti. Pieni ero, joka ratkaisee kaiken, kun tulostaso on korkealla. Koko päivän puhdas keskiarvo kuitenkin päivän paras 218, joten ei tarvitse olla pettynyt tekemiseensä.

8. Niina Koutonen I-vaihe 915 + II-vaihe 846: Myös Niinan I-vaihe oli melkoista lentoa. II-vaihettakin dominoi kaksi sarjaa, mutta sitten oikeat päätökset jäivät tekemättä, ja kaadot jäivät yksittäisiksi. Osansa pienellä puutumisella voi olla eilisellä pitkällä Ylivieskan finaalilla, jossa Niina sijoittui upeasti toiseksi. Päivän puhdas keskiarvo 205, joten voi olla tyytyväinen, vaikka varmasti putoaminen harmittaa.

7. Jukka-Pekka Koivisto II-vaihe 865: Kai se on nyt vain todettava, että pienen pallon perässä tarpominen ei käy keilatreenistä. Ei pelannut missään tapauksessa huonosti, mutta se pieni rentous ja luottamus omaan tekemiseen puuttui tänään. Hyvän loppukirin ansiosta puhdas keskiarvo 207, eikä jäänyt lopulta jatkopaikasta kuin 13 pistettä.

6. Tuomo Saari I-vaihe 881 + II-vaihe 878 + III-vaihe 744: Tuomo oli tällä kertaa ainoa, joka kahlasi läpi kaikki kolme porrasta. Kaksi ensimmäistä sujui loistavasti n.199 puhtaalla keskiarvolla. III-vaiheessa bensavalo alkoi palaa kahdessa viimeisessä sarjassa, ja kahteen sarjaan lipsahti kuusi reikää. Isompi menestys jäi tällä kertaa haaveeksi, mutta toistaessaan kahden ensimmäisen vaiheen tulostason, olisi ollut kirkkaasti päivän kakkonen.

5. Antti Isoherranen III-vaihe 780: Pelasi heikon ensimmäisen sarjan jälkeen tasaista peliä, mutta sellainen ei tänään riittänyt tämän pidemmälle. Karsinnassa nähdyt pitkät kaatojonot jäivät nyt lähes olemattomiin, ja niitä olisi kipeästi tarvittu paikkaamaan ensimmäinen sarja. Jäi kakkospaikasta lopulta vain noin 40 pistettä, joten jossiteltavaa varmasti jäi pitkäksi aikaa.

4. Asko Heikkinen II-vaihe 882 + III-vaihe 799: Askomaisen tasaisen varmaa pelaamista koko päivän sillä poikkeuksella, että paikkopallon peukalonreikä oli ilmeisesti kutistunut, ja missejä tuli poikkeuksellisen paljon. Asko korvasi nämä tekemällä triplan sinne ja toisen tänne. Triploja kertyi itseasiassa kahdeksaan sarjaan peräti kuusi, mutta niiden lisäksi vain yksi neljän jono. Kahdessa viimeisessä sarjassa Askoltakin jo hieman loppui puhti, ja mitalisijat jäivät harmittavan lähelle noin kahdenkymmenen pisteen päähän.

3. Tarmo Liimatainen III-vaihe 820: Myös Tarmolla kaksi viimeistä sarjaa jättivät hieman toivomisen varaa. Tarmon kohdalla kyse ei varmastikaan ollut väsymisestä, koska hän pelasi vain neljä sarjaa. Olosuhteen muutos sen sijaan saattoi hyvinkin syödä tulosta. Perushyvää tekemistä, joka riitti hienoon kolmossijaan. Jossiteltavaa tietysti jäi kovastikin, kun hopea jäi vain pisteen päähän.

2. Esa Rantala II-vaihe 948 + III-vaihe 821: Päivän toinen hoito oli jälleen huomattavasti haastavampi, mutta oli nyt keksinyt siihen paremmat konstit kuin karsinnassa. Ennen kaikkea keskittyminen säilyi nyt hyvin loppuun saakka, vaikkei megasarjoja tullutkaan, ja kärki karkasi. Tämä riitti hienoon kakkossijaan, ja päivän voittajaan jäi sen verran iso rako, että tämä oli tällä kertaa se sija joka oli otettavissa. Päivän puhdas keskiarvo hieno 215.

1. Sonja Liimatainen III-vaihe 912: Sonja teki sen jälleen! Toinen peräkkäinen Springin voitto, ja peräti kolmas voitto täällä tällä kaudella! SuperLauantain tapaan hallitsi päivän toisen hoidon muita paremmin, ja rallatteli ylivoimaiseen yli 90:n pisteen voittoon. Otti toisessa sarjassa porukan komentoonsa, eikä enää antanut muille mahdollisuuksia. Oli ylivoimainen myös puhtaalla tuloksella keskiarvolla 209. Sonjan läpimurtokausi sai arvoisensa päätöksen (tosin Nelijän Kelin Peleissä on jaossa vielä Hallimestarin paita ja arvonimi…).

Finaalien Finaalissa astetta rennompi tunnelma

Finaalien Finaaliin oli tällä kaudella osallistumisoikeus 23:lla keilaajalla, joista 18 pääsi paikalle. Olihan siinä ensimmäisessä sarjassa menoa ja tunnelmaa, kun kaikki 18 keilasivat yhtäaikaa, keilaajien itse toivomien musiikkikappaleiden tahtiin. Hallinhoitaja huuteli vielä välillä mikrofoniin kaatojonoja, tai tarjoili mahdollisuuksia yllätyspalkintoon. Sellaisen nappasi muuten Teemu Isomaa tehtyään 11 kaatoa ensimmäiseen sarjaan. Pudonneille oli vielä lohdutukseksi pikkupitsaa ja herkkuja. Ilahduttavan moni jäikin hallille hengailemaan vielä tippumisensa jölkeen.

Finaalien Finaalissa jyräsivät samat nimet kuin Spring -finaalissakin. Voiton vei lopulta Esa Rantala voitettuaan finaalissa Tarmo Liimataisen. Sonja Liimatainen sijoittui kolmanneksi, ja Risto Hautakangas neljänneksi. Kaikki Finaalien Finaaliin oikeutetut saavat kuvamuiston kaudesta, josta löytyy myös kauden sijoitukset. Sijasta 8 eteenpäin jaettiin myös lisäpalkintoja. Finaalien Finaalin tulokset.

Finaalien Finaalin palloarvonnassa voitti Hillevi Huhta, ja Springissä yli keskiarvonsa keilanneiden kesken suoritetussa arvonnassa Antti Isomaa.

Eikä siinä vielä kaikki. Viimeisenä karsintapäivänä ratkesi myös koko kauden kestäneen Lauantaikupin voitto. Voitto ja 100€ lahjakortti lähti Kemiin Jukka-Pekka Koivistolle. Toinen oli Tarmo Liimatainen, kolmas Joni Autio, neljäs Antti Isoherranen ja viides Timo Koutonen. Kaikille näille lahjakortit tulevia koitoksia varten. Antti Isoherranen mursi viimeisessä osakilpailussa lähes kahden kauden tahkoamisen jälkeen lauantaikuppi taian. Tähän saakka osakilpailun parhaasta tuloksesta jaettava lauantaikuppi oli nimittäin matkannut aina muille maille vierahille, lähimmilläänkin Ylivieskaan. (Huom NiKeiläiset, Nivalasta kuppi vielä puuttuu…). Lauantaikupin lopputulokset.

Kauden keilaaja ja läpimurto

Kauden keilaaja valittiin nyt toista kertaa puhtaasti karsinnan sijoitusten perusteella. Toista kertaa voittajan nimi oli Timo Koutonen, ja Timolle lähtee tästä jälleen isompi muisto kaudesta. Viime vuonna voitto oli melko suvereeni, mutta tällä kaudella Sonja Liimatainen jäi vain kaksi sijoituspistettä. Sonjan viime kauden saldo oli 145 sijoituspistettä, ja tällä kaudella 50. Kuudesta tällä kaudella pelatusta erikoiskisasta Sonjan finaalisaldo mahtaa olla kautta aikojen paras: 3, 1, -, 1, 5 ja 1. Sonja tulee saamaan tästä muistoksi Kauden Läpimurto -palkinnon.

Nelijän Kelin haaste jatkaa vielä kautta

Heti tiistaina alkaa epävirallinen Nelijän Kelin Pelit. Kisassa ei ole finaalia, joten voi piipahtaa haastamassa itseään myös ohikulkumatkalla. Viimeiset karsintaerät sunnuntaina 5.7.

Sydämen pohjasta lämmin kiitos kaudesta vakioporukalle. Ilman teitä näitä ei jaksaisi pyörittää, eikä varsinkaan kirjoitella pitkiä ja puuduttavia raportteja. Toivottavasti pystyn antamaan edes jotain vastinetta kannatuksellenne. Lämmin kiitos myös harvemmin hallissa piipahtaville. Ilman teitä kuppikuntaistuisimme, eikä hallinhoitajalla olisi mitään tietoa, mitä muualla tapahtuu, ja miten maailmalla keilataan.