Yritän olla viisastelematta liikaa, koska tiedän, että osalla keilaajista nousee vieläkin savu korvista haastavan olosuhteen vuoksi. Viisastelen kuitenkin jonkin verran, koska se on niin helppoa aidan toiselta puolelta, ja joitakin se kuitenkin huvittaa.

Jos keilahallilla olisi kiroilupurkki, ja minulla nosto-oikeus siihen, olisin rikas mies. Mutta eihän keilahallia pyöritetä rahan vuoksi. Kirosanat sinkoilivat haastavan olosuhteen kirvoittamina ennen näkemättömällä tavalla. Eniten kiroilleita ei tälläkään kertaa nähdä finaalissa. Itse asiassa, kun finalistien listaa lukee, aika pitkälti yhdistävä asia on rauhallinen olemus myös silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Tässä olosuhteessa piti sietää välillä jopa epäreiluilta tuntuvia vaikeuksia, ja jatkaa eteenpäin. Vaikeuksia tuli kaikille.

Vaikka en kovaäänisen kiroilun suuri ystävä olekaan, niin kyllä minä ymmärrän spontaanit reaktiot. Ymmärrän ne erityisen hyvin silloin, kun tehtyäsi täyden työn hyvän välineen ja pelilinjan löytämiseen, ensimmäisen tai toisen kaadon jälkeen jää imukeila pystyyn. Siinä on silti vuoren kokoinen ero, huudatko imukeilan pystyyn jäämisen suureen ääneen (joka tuntuu jostain syystä olevan monille suorastaan velvollisuus), ja mietit tuota karmeaa ja epäreilua kohtaloasi vielä puoli sarjaa, vai hyväksytkö sen, että keilareaktio ei ollut kaadon arvoinen, ja jatkat eteenpäin. Jostain syystä tuurilla saatuja kaatoja ei kuuluteta yhtä suureen ääneen, vaikka niitäkin jokainen saa.

Olosuhde oli siis vaikea, vaikka niin ei saakaan nykyään sanoa, vaan pitää sanoa haastava. Tällä kertaa myönnän avoimesti, että se oli vähän liian haastava nimenomaan pelattuna. Fressinä se oli haastava pienen ration vuoksi, mutta pelattuna olisi tarvittu välillä meedio ratkaisemaan nopeasti jokaisen vastaan tulevan radan optimaalinen pelipaikka. Kaikilta radoilta varmasti jonkinlainen pelipaikka oli lopulta löydettävissä, mutta asian ratkaiseminen nopeasti vaati taitoa ja pallonlukutaitoa huomattavasti normaalia enemmän.

Pelattujen ratojen vaikeaselkoisuus johtui useammastakin asiasta. Ensinnäkin hoito oli useimmin käytettyjä pidempi (46 jalkaa). Buffi oli kuitenkin pitkä, ja menoöljy loppui jo nuolille. Tämä tarkoitti buffialueen sekä reunan puhkeamista nopeasti. Normaalisti tämä ei ole kierrepelaajille ongelma, koska aina voi siirtyä muita ylemmäs.

Tällä kertaa mitä enemmän poikittain jouduit pelaamaan, sitä enemmän kohtasit ongelmia. Tämä johtui siitä, että koskematonta öljyä jäi buffialueen reunaan, kun taas öljy saattoi olla useammastakin paikasta puhki ylempänä. Eli kun pelasit poikittain, pallo liukui, otti kiinni, liukui, otti kiinni, ja aina vähän eri kohdissa riippuen pelikavereiden pelilinjoista. Epävarmat pelaajat aiheuttivat myös entistä suurempia ongelmia, koska yhden sarjan aikana saatettiin kokeilla useita eri palloja ja pelilinjoja, joista mikään ei kuitenkaan johtanut taskuun.

Moni teki muutoksia tarpeettomankin paljon, kun olisi pitänyt vain sietää sitä, että tässä olosuhteessa tarvitsi oikean pelilinjan ja välineen lisäksi myös hyvän keilasuorituksen kaadon saadakseen. Ja hyvällä keilasuorituksella en tarkoita pelkästään osumista, vaan myös hyvää ja samanlaista pyörintää, sekä jotakuinkin samaa vauhtia pallolle. Liian usein olin silminnäkijänä pallon vaihdolle, joka tehtiin huonon keilasuorituksen, eikä huonosti toimivan pallon vuoksi. Arvatkaapa auttoiko?

Tämä on myös äärimmäisen helppoa sanoa katsomon puolelta, mutta tarkassa kelissä keilasuorituksen taso laskee, kun keilaajalla ei ole luottoa linjaansa. Liikaa tähtäämällä menee moni hyvä keilasuoritus pilalle. Eli suoritus ei ole rento. Ja kaikkihan tietävät, että on olemassa kahdenlaisia suorituksia: rentoja ja huonoja. Monelle olisi riittänyt finaalipaikkaan vähemmät muutokset, ja isompi keskittyminen itse suorittamiseen. Kun sitä automaattilinjaa ei ollut kuitenkaan tarjolla, vaikka kuinka etsi.

Nyt tuli jauhettua (taas) tarpeettoman paljon olosuhteesta. Mutta täytyy sanoa, että juuri tämän olosuhteen vuoksi kisaeriä oli entistäkin mielenkiintoisempaa seurata. Se, että korvani punoittivat useaan otteeseen keilaajien suuresta kiroilun määrästä johtuen, oli lopulta pieni hinta siitä, että sain seurata näin mielenkiintoisia tapahtumia.

Vaikka Niina Koutonen olikin ainoa, joka avoimesti tunnusti pitävänsä tästä olosuhteesta sen haastavuuden vuoksi, niin taisi siinä monelle muullekin olla jotain koukuttavaa, sillä karsintasuorituksia tuli Splitin historian suurin määrä. Karsinnan kiroilumestaruuden voittanut Tomi Forskin sen lopulta myönsi: ”taisi tässä kelissä kuitenkin jotain koukuttavaa olla, kun pelasin näin monta lappua”. Ja en nyt tässä viitsi mainita, kuinka Tomi olosuhdetta kuvaili ennen tätä loppukaneettiaan.

Jälleen täytyy antaa syvältä sydämen pohjasta lämmin kiitos lähialueen keilaajille, jotka kävivät pelaamassa kisaa moneen moneen kertaan, vaikka olosuhteen haastavuus varmasti välillä turhauttikin. Pakko nostaa jälleen kerran esiin Antero Erkkilän positiivinen asenne, vaikka pääsääntöisesti tulokset olivat jotain aivan muuta kuin tultiin hakemaan. Silti joka ainoa kerta Antero muistaa kiittää elämyksistä lähtiessään.

Jokainen joka pelasi edes yhden lapun yli oman keskiarvonsa, voi olla siitä ylpeä, sillä olosuhde oli varmasti reilusti keskivertoa vaikeampi. Suuri kiitos myös sekä läheltä, että kaukaa finaaliviikolla tulleille, vaikka poikkeuksellinen pakkasjakso asetti haasteensa jopa autojen liikkumiselle. Olosuhteeseen vaihteleva lämpötila ja poikkeuksellisen kireä pakkanen eivät lopulta juurikaan vaikuttaneet, ja finaalituloksia saatiin tasaisesti pitkin kisaa.

SplitExtran voitti Tapio Isopahkala kolmella reikäpaikolla. Samalla määrällä oli useita keilaajia, mutta Tapion tulos oli ensin keilattu, ja kisakutsussa olevien sääntöjen mukaan vie voiton. SplitExtra voitettiin tänä vuonna harvinaisen pienellä määrällä. Yleensä voittoon on tarvittu 5-6 reikäpaikkoa. Reikien vähyydestä tämä ei johdu, vaan enemmänkin siitä, että tällä olosuhteella tulleet reiät olivat todella usein 2-8 tai 4-6 johdannaisia, ja jäipä 7-10 aukkokin melko monta kertaa paikattavaksi. Ei onnistunut keneltäkään.

Mutta mitä tapahtui viime vuonna?

Karsinta oli raju, sillä viime vuoden finalisteista on tänä vuonna mukana vain Teemu Isomaa ja Tero Koivisto. Nyt ei sitten tällä maapallolla ole enää ketään joka olisi ollut mukana kaikissa kuudessa Champin finaalissa, kun ainoa viiden finaalin kokenut Joni Autio ei selvinnyt loppukilpailuun. Viime vuoden kärkikolmikko oli 1. Teemu Isomaa 2. Valtter Verronen ja 3. Tomi Fors.

Klikkaa viime vuoden ennakkoon.

Klikkaa viime vuoden finaalijuttuun.

Finalisteista.

Finaali tulee olemaan todella kutkuttavan jännittävä, ja Mestarin pelipaidan voittajaa on tällä kertaa todella vaikea ennakoida. On vaikea kuvitella, että joku karkaisi niin paljon, että voi keilailla rennosti loppuun saakka. Tai jos sellainen tunne tulee, niin luultavasti tulos on jotain muuta kuin voitto. Menestystä saadakseen täytyy sietää paikkaamisen painetta, sekä sitä, että joissakin sarjoissa ysilyöntikin on loistava tulos. Isot reiät täytyy myös osata nollata, ja hyväksyä, että niitä tulee. Pääkoppaa kysytään mielestäni nyt erityisen paljon. Finaalissa kohtaavat kuitenkin tämän haastavan olosuhteen parhaiten selättäneet, ja sen vuoksi odotan parhaiden osalta kelpo tulostasoa, mutta tuskin varsinaista tulosjuhlaa.

Asko Heikkinen 1.jakson voitto 2516: Jos tässä kisassa jonkun tekeminen on ollut helpon näköistä, niin se on ehdottomasti Asko ensimmäisessä lapussaan. Toinen olikin sitten jo tervanjuontia, samoilla apajilla ollessa useita muitakin keilaajia. Kuitenkin itselleni on jotenkin jäänyt sellainen kuva, että hyvänä päivänään pystyisi korkkaamaan jopa koko kisan, jota voitaisiin pitää pienenä yllätyksenä. Pelirutiinia on tältä kaudelta vähän, ja päivän taso vaihtelee, mutta hyvänä päivänään mestaruustaistossa.

Risto Hautakangas 2.jakson voitto 2499: Kokemusta olosuhteesta on varmasti eniten, mutta kokemusta keilaamisesta ylipäätään ei niin paljon kuin muilla. Liikaa ei saisi hötkyillä, ja lähteä muutosten tielle vain muutoksen vuoksi. Muutoksiakin pitää varmasti tehdä, mutta ne kannattaa tehdä pallon liikkeen eikä aiempien kokemusten perusteella. Ruutu kerrallaan, ja paikkoruutukin on hyvä ruutu.

Niina Koutonen 3.jakson voitto 2546: Olematta yhtään puolueellinen, olen tyytyväinen, että ainoa olosuhteesta pitänyt pääsi finaaliin. Ja millä esityksellä viimeisenä karsintapäivänä! Kokemusta olosuhteesta on hyvä määrä, ja ehkä Niinankin kohdalla riskitön linja voi olla välillä parempi kuin väkisin kaatolinjan hakeminen, nyt kun pelaajia on enemmän radalla.

Markku Pietikäinen 1314: Hienoa tekemistä finaaliin oikeuttaneella lapulla. Pystyy saamaan kaatoja putkeen jopa ”isojen poikien” linjoilta, joten sinänsä kaikki avaimet isoonkin menestykseen löytyvät. Tasaisuus ja paikkopeli ovat varmasti Markunkin osalta ne tärkeimmät tekijät. Hyvänä päivänään keskiarvoaan huomattavasti vaarallisempi jopa kärkikahinoihin saakka.

Tero Koivisto 1298: Keilasi finaalituloksen mahtavilla keilareaktioilla. Nyt on velipoika sotkemassa vasurin puolta, joten rohkeita ja oikeita ratkaisuja tarvitaan jossain vaiheessa. Huonoimmistakin lapuista löytyy pitkiä kaatojonoja, joten potentiaalia on menestykseen. En itsekään tiedä, miksi puutun aina Teron fyysiseen suorittamiseen, mutta tässäkin kisassa balanssi viivalla on vaihdellut välillä liikaa. Olisiko rytmihommia?

Jukka-Pekka Koivisto 1288: Ylivieskan tapaan Kemissäkin ollaan oltu tämä kausi ilman keilahallia. Tämän vuoksi sarjamäärät ovat olleet pienemmät kuin normaalisti. Muuten tämä ei ainakaan omaan silmääni näy suorittamisessa, mutta paikkopeli on ollut ehkä napsun totuttua heikompaa. Ykkösheiton suorittaminen on ollut kuitenkin taattua laatua, ja on saanut hyvin kaatojonoja. Ei ole tainnut olla kesäkisaa lukuunottamatta täällä finaaleissa ihan kärjessä, mutta nyt siihen on kaikki eväät, kunhan paikkopeli on kunnossa.

Ville Kaikkonen 1281: Jostakin hiipii takaraivoon ajatus, että tämähän voisi olla Villen finaali. Konsteja ja pallovaihtoehtoja löytyy. Olosuhde vaatii toki huippupäivää niin keilasuorituksen kuin aivotoiminnankin osalta, mutta molempiin löytyy riittävästi avuja. Mutta käpy ei saa palaa, vaikka menisikin välillä huonosti. Todennäköisesti kaikilla menee. En ihmettelisi vaikka keikkuisi kärjessä.

Jukka Tanjunen 1274: Uusi pallo on toiminut hyvin, tuoden sopivan voimakasta reaktiota pitkää olosuhteeseen. Fressi on sujunut hyvin, muutoksen hallinta on sujunut välillä hyvin ja välillä ei niin hyvin, kuten lähes kaikilla. Varmana keilaajana nyt olisi mahdollisuus iskeä.

Tarmo Liimatainen 1273: On löytänyt riittävän reaktion ja sopivan pelipaikan alkuun, mutta muutos on kaventanut pelipaikan pieneksi, tai olemattomaksi. Jossain vaiheessa täytyisi vain hyväksyä, että kuluneeseen uomaan ei kannata työntää, vaan siirtyä epämukavuusalueelle, ja tehdä sinne hyviä keilasuorituksia. Tarmonkin kannattaa ehkä jossain vaiheessa laskea, riittääkö paikkopeli, vai tarvitaanko kaatojonoja.

Mikko Ahola 1267: Kun Ballmasterissa saa 1250, niin kyllä täälläkin voi lähelle paria päästä. Eri asia sitten, että riittääkö se. Totta puhuen karsintasuorituksesta on aikaa, mutta siihen taisi jäädä jopa parantamisen varaa. Viime aikoina täällä keilanneisiin nähden on vähän takamatkalla, sillä pelipaikkojen etsimiseen ei neljän sarjan I-vaiheessa ole paljoa aikaa. On keilannut koko kauden kovalla tasolla, joten I-vaiheen selvittäessään voi yltää mihin tahansa.

Antti Isoherranen 1264: Hyvät onnistumiset tällä viikolla 2/2, joten kuntohuippu on ainakin viritetty oikein. Finaali, ja etenkin I-vaiheen neljä sarjaa ovat herkkä paikka, mutta en minä keksi, miksi ei voisi menestyä isostikin. Hyvän päivän se tietysti tarvitsee, mutta aiemmin mainitut rauhallisuus, ja huonojen suoritusten taakse jättäminen ovat hallussa. Ehdottomasti keskiarvoaan vaarallisempi.

Joakim Sundberg 1261: Minä täysin asiantuntemattomana kerroin, että tulos ei tule riittämään finaaliin, eikä Joakim ollutkaan finaalipaikasta tietoinen ennen kuin Kokkolan keilahallin Mikke ystävällisesti oli tästä ilmoittanut jo ennen kuin itse aloin varmistamaan tilannetta. Täytyy välihuomautuksena antaa isot propsit Mikelle kun huolehtii ja seuraa tilannetta. Käsittääkseni Joakim ei ole keilannut ainakaan kilpaa kovin kauan, mutta potentiaalia löytyy todella paljon. Reilu heitto sopii tänne tiukkaan laminaattiin poikkeuksellisen hyvin, ja minusta tuntuu, että karsintasuoritukseen jäi paljonkin parantamisen varaa. Lähtö oli toki pieni, ja kaikilla radoilla ei ole täällä käynyt, mutta silti tuntuu, että suorittamisen tasaisuus on suurempi haaste kuin ratojen kuluminen. Jokerikortti ihan voittotaistoon saakka.

Teemu Isomaa turbo 496: Split45 Champin kiertopalkinnon kyljessä lukee Tissarinen, Tissarinen, Kaikkonen, Kaikkonen, Isomaa. Jos tämä olisi älykkyystestin tehtävä, niin seuraava nimi olisi tietysti Isomaa. Mutta kyllä Teemu joutuu sen toteutumiseen tällä kertaa melkoisen älykkyys- ja fyysisen tehtävän suorittamaan. Karsintasuorituksesta on rehellisesti sanottuna niin paljon aikaa, että en osaa sanoa siitä muuta kuin että kaksi viimeistä sarjaa ovat sujuneet ilmeisesti todella hyvin. Ja tämähän ei tiedä välttämättä huonoa, kun nimenomaan muutokseen pelaaminen on ollut haaste. Muutos ei toki ole koskaan täysin samanlainen. Tällä kertaa täytyy antaa vain haastajan viitta, mutta potentiaalia toki löytyy hyväänkin menestykseen.

Jarmo Impola turbo 477: Huippukova turbotulos tuli ainakin itselleni vähän kuin salama pakkastaivaalta, mutta kyllä Jape ihan itse kaikki pisteet teki, joten miksi ei pystyisi uusimaankin. I-vaiheeseen kaksi sarjaa tähän tahtiin tietäisi jo melko hyvää jatkoon pääsyä ajatellen. Ei ehkä voittajasuosikkeja, mutta onpa mukava nähdä Jarmo täällä finaalissa.

Onnea ja menestystä kaikille tasapuolisesti.

Livestriimiä voi olla Youtuben kautta kokeilumielessä luvassa, mutta laadusta ja toimivuudesta ei ole takeita. Tulosseuranta päivittyy nettisivuillemme sarjojen jälkeen.

Keilaajattaret ja Rookies on tour -osakilpailu Split45 Winter Challenge alkaa 9.1. Kisassa on yleisen finaalin lisäksi cd-finaali lisäpalkinnoin, sekä erikoiserät naisille ja cd-luokan keilaajille tavarapalkinnoin.